Suomen Kääpiökoirat ry - Arkisto - Puheen­johtajan palstat - 1999 - 1999-04Uuden vuosituhannen haasteet

Uuden vuosituhannen haasteet

Tämä meidän koiraharrastuksemme on peräti merkillinen harrastus – meillä touhutaan niin paljon kuin ehditään, mutta hyvin usein näyttää siltä kuin energia menisi harrastuksemme (eli puhdasrotuisten koirien jalostuksen) pitkän tähtäyksen edistämisen sijasta vähemmän tärkeään puuhasteluun ja pikkusieluiseen politikointiin.

Mitäpä muuta voi ajatella, kun katselee, mitä niin monissa yhdistyksissä ja instansseissa touhutaan, kun näiden yhdistysten tärkeiden herrojen ja rouvien aika näyttää kuluvan näpertelyyn sen sijaan, että pyrittäisiin keskittymään tärkeisiin tehtäviin, joilla turvataan niin harrastajien jälkikasvua kuin harrastuksemme edellytyksiäkin.

Itse asiassa olen viime aikoina miettinyt, mikä tätä sakkia riivaa, sillä aivan liian usein näyttää järjestöolemassaolomme edellytys, eli tuo rodunjalostuksen ja rotujemme edistäminen jäävän sivuosaan, kun ajetaan omia, nurkkakuntaisia etuja. Usein näin tapahtuu ymmärtämättömyydestä ja tietämättömyydestä, kun ei osata edes ajatella isompia asioita.

Ne, jotka ovat piipahtaneet internet-sivujemme keskustelupalstalla, missä keskustelun laineet lyövät välistä korkeinakin, huomaavat hyvin pian, minkälaisia kaunaisia ja kateellisia käsityksiä harrastustoiminnastamme ja erityisesti näyttelytoiminnasta ihmisten keskuudessa vallitsee. Kas, kun oma koira ei ole tarpeeksi hyvä, sitten voittoa ei voi suoda naapurillekaan, ja mitä menestyksekkäämpi koira, sitä enemmän sitä haukutaan.

Kun siirrymme uudelle vuosituhannelle, meidän Kennelliittomme, rotujärjestömme ja vaikkapa meidän SKKY:n jäsenyhdistyksemme ja alajaostomme ovat valtavien haasteiden edessä, eikä näitä haasteita kohdata tavanomaisella järjestönahistelulla, mikäli todella haluamme, että harrastuksen arvostus suuren yleisön keskuudessa lisääntyy ja suomalainen koiranjalostus pysyy kansainvälisessä kentässä eturivissä.

Painopisteen suuntaamiseen tiedotus- ja valistustoimintaan on ensiarvoisen tärkeä tehtävä – ja tällä kentällä ei tehdä tällä hetkellä riittävästi millään järjestäytyneen kenneltoiminnan tasolla.

Ensinnäkin, meidän tulee järjestöinä (ja tämä koskee myös SKKY:n jäsenyhdistyksiä ja alajaostoja) tehostaa asiallisen ja riittävän kattavan informaation jakamista roduistamme koiran hankintaa suunnittelevien suuntaan, sillä tänä päivänä uudet informaatiokanavat internetistä alkaen ovat täynnä "tarkastamatonta" tietoa ja vaarana onkin, että ellemme me tee tarpeeksi, vasta-alkajat voivat hyvinkin mennä vipuun selatessaan komeita kotisivuja, joissa omaa kasvatustoimintaa kehutaan estottomasti – vaikka rodun piirissä saattaisikin olla toisenlainen käsitys tämän kasvatustoiminnan tasosta ja eettisetä perustasta.

Toiseksi meillä on mittava tehtävä oman harrastajakuntamme tiedon tason kohottamisessa, niin ettei kynologia unohtuisi, sillä emme kai halua kasvattaa uutta sukupolvea koiraharrastajia, jotka luulevat pärjäävänsä vain vippaskonsteilla ja jotka eivät edes hyvää koiraa tunnista, jos sellaisen näkevät (puhumattakaan, että antaisivat arvon naapurin hyvälle koiralle.) Tämän tulee olla erityisesti kunkin rodun oman yhdistyksen tai alajaoston tehtävä, ja tästä olemmekin ainakin tässä rotujärjestössä lähteneet, kun olemme delegoineet rotujemme yhdistyksille ja jaostoille huomattavan määrän päätösvaltaa omien rotujensa asioissa ja niiden hoitamisessa.

Tämän lisäksi meillä on velvollisuus omalta osaltamme kehittää suomalaista koiranjalostusta yleensä. Tässä suhteessa me SKKY:ssä olemme pyrkineet jatkamaan vuonna 1922 toimintansa aloittaneen edeltäjämme, Suomen Kennelklubin Liitto-osaston perinteitä, niin että voisimme olla edes vaatimattomassa määrin suunnannäyttäjänä myös omien rotujemme ulkopuolella kehitettäessä koiraharrastustamme yleisellä tasolla.

Saattaa olla, että aktiivisuuttamme ja aloitteellisuuttamme tuskaillaan Kennelliiton päättävissä elimissä, mutta olemme voineet todeta, että aika ajoin esityksemme näyttävät saavan hyvinkin positiivista vastakaikua. Esimerkkinä haluaisin mainita nyt viime syksynä Kennelliiton valtuuston hyväksymän aloitteemme koirien polveutumisen varmentamisesta DNA-sertifioinnin avulla. Itse olen tästä asiasta hyvin innoissani, sillä katson tämäntapaisten aloitteiden vievän suomalaista koiranjalostusta eteenpäin. DNA-sertifikaatit ovat jo arkipäivää USA:ssa, ja omalta osaltani toivon, ettei Suomi olisi tässä suhteessa kovin kaukana jäljessä. Ainakin edellyttäisin, että SKL-FKK:n hallitus ottaa vakavasti vuoden 2000 toimintasuunnitelmaan hyväksytyn lisäyksen ja määrittelee vuoden aikana DNA-sertifioinnin periaatteet sen sijaan, että asia haudattaisiin toimikuntiin ja työryhmiin ja kuitattaisiin sitten toimintakertomuksella maininnalla, että "kehittelytyö jatkuu", kuten toimintakertomuksissa viime vuosina on aivan usein tyydytty toteamaan.

DNA-sertifikaatit tulevat tarjoamaan vakaville kasvattajille erinomaisen etulyöntiaseman "tehdasmaiseen" koiratuotantoon verrattuna samalla kun luomme perustaa, jonka puitteissa voimme hyödyntää tieteen saavutuksia entistä paremmin pyrkiessämme kasvattamaan uudella vuosituhannella entistä parempia ja terveempiä koiria.

Kirsti Lummelampi