Suomen Kääpiökoirat ry - Arkisto - Puheen­johtajan palstat - 1996 - 1996-04Demokratian oppitunti

Demokratian oppitunti

Kun Berliinin muuri sortui ja patsaat kaatuivat kaikkialla Itä-Euroopassa ja entisen Neuvostoliiton alueella, monet länsimaiset säätiöt ja organisaatiot kiirehtivät opastamaan orastavia demokratioita aidon kansanvallan periaatteissa ja ylipäätään demokraattisessa käyttäytymisessä. Aitoa demokratiaahan ei saavuteta demokratian ulkoisten muotojen omaksumisessa, vaan sen arvomaailma ja periaatteet markkinataloudesta demokraattiseen päätöksen tekoon ja sananvapauteen on opittava sisäistämään. Ja harvoin tämä prosessi onnistuu yhden sukupolven aikana.

Me suomalaiset olemme opetelleet demokratian arvomaailmaa jo kohta 80 vuotta, ja silti meillä tuntuu olevan paljon oppimista. Jos joku luuli, että kylmän sodan päättyminen ja Suomen uusi asema integroituvassa Euroopassa ovat kirvoittaneet demokraattisen keskustelun ja avartaneet asenteita vähemmän autokraattisen yhteiskunnan suuntaan, taisi erehtyä pahan kerran. Aivan liian usein meillä tuntuu olevan jokin ylempi taho, auktoriteetti, joka erehtymättömyydessään päättää mikä meille on hyväksi. Eli kuten joku totesi seuratessaan maan EU- ja EMU-keskustelua: päätökset on jo tehty eikä kansalaisille edes anneta mahdollisuutta olla samaa mieltä päättäjien kanssa!

Tuo demokratian pintasilauksen ohuus ja sen alla olevat vanhakantaiset, autoritääriset asenteet tulevat valitettavan usein tahattomastikin ilmi paitsi valtakunnan politiikassa myös järjestötoiminnassa, myös meidän Kennelliitossamme. Päällisin puolin meillä on hyvin demokraattinen ja tasa-arvoa toteuttava liitto. Jäseneksi pääsee miltei kuka tahansa ilman suosittelijoita ja huippukorkeita jäsenmaksuja päin vastoin kuin joissakin muissa maissa, joissa kennelklubi eivät ole massojen järjestöjä. Liitolla on myös hyvin demokraattiset säännöt, joiden puitteissa jäsenistö voi vaikuttaa liiton asioiden kulkuun joka kolmas vuosi yleiskokouksessa ja yleiskokousten välillä SKL-FKK:n valtuustoon valitsemiensa edustajien välityksellä. Valtarakenteet seuraavat muutenkin yleistä yhteiskunnallista demokraattista käytäntöä luottamusmiespäätöksentekijöineen ja vastuusuhteineen.

Eli näin on ainakin teoriassa, mutta entäpä käytännössä? Kun olen viime aikoina lukenut hallituksen päätöksiä ja tiedotuksia Koiramme-lehdestä (tai vaikkapa liiton palkatun toimitusjohtajan palstaa lehden joulunumerossa), en voi tulla muuta kuin siihen johtopäätökseen, että demokraattisen keskustelun tärkeyttä organisaation kehittämisessä ei ole sisäistetty lainkaan. Jos hallitus tai toimisto tekee typeriä päätöksiä ja toimitusjohtaja tai muu silmäätekevä puhuu pötyä tai panee tyhmyyksiä paperille, niistä ei saisikaan puhua, vielä vähemmän niistä saisi uutisoida! Se on yhteisen pesän likaamista, kertoo toimitusjohtaja.

Valitettavasti ne ajat ovat olleet ja menneet, kun meillä oli yksi ainoa totuus ja yksi ainoa ylemmän tahon siunaama tiedotuskanava. Toivon todellakin, ettei liittomme johto joudu samaan tilanteeseen kuin aikanaan Ceausescut Bukarestin presidenttipalatsin parvekkeella - tajuamtta, että aika oli kulkenut heidän ohitseen.

Itse asiassa, noita demokratiakursseja voisi ottaa ohjelmaan myös järjestöpuolella nyt, kun vuoden 1997 toimintasuunnitelman mukaan SKL-FKK alkaa kouluttaa paitsi toimiston väkeä myös hallitusta. Samalla voitaisiin käydä läpi demokraattisen päätöksenteon kulku ja vastuusuhteet hallituksen, valtuuston ja toimeenpanevan portaan välillä. Ehkäpä sitten opittaisiin suhtautumaan SKL-FKK:n valtuustoon, eli kentän valitsemiin luottamusmiehiin ja -naisiin heidän asemansa vaatimalla arvostuksella.

Ettei kävisi niin kuin kävi syysvaltuuston jälkeen. Valtuusto hyväksyi hyvin vähäisen keskustelun jälkeen vuoden 1998 maailmannäyttelyn näyttelyluokat, mm. periaatteen, että sertifikaatti jaetaan parhaalle urokselle ja parhaalle nartulle. (Keskustelun puutetta selittänee se, että meillä tunnutaan suhtautuvaan FCI:een samanlaisella pokkuroivalla kunnioituksella kuin valtiotasolla EU:een, ja onhan nyt kysymyksessä FCI:n maailmanvoittajanäyttely...)

Kun sitten valtuuston pöytäkirjat lähetettiin maailmalle tiedoksi, tämä pykälä ja siihen liittyvä päätös olikin yhtäkkiä muuttunut. Nyt ei enää sertifikaattia jaettukaan parhaalle urokselle ja nartulle. Tätä kirjoitettaessa ei ole vielä selvillä, missä ja kuka muutoksen valtuuston päätökseen teki ja oliko kysymyksessä ns. toimiston töppäys vai tietoinen yritys muuttaa valtuuston päätöstä valtuustoa kuulematta. Toivottavasti ensinmainittu, sillä viime mainittu on järjestödemokratian ja yhdistyssäännön mukaan varsin vakava asia. (Lisäyksenä todettakoon, että sertifikaattien jakamisesta voi olla monta mieltä, mutta päätöksentekoprosessi on periaatteellinen kysymys.)

Valtuuston aliarvostettu asema ei luonnollisesti ole yksinomaan hallituksen tai muiden korkeiden herrojen syytä. Vikaa on valtuutetuissakin, jotka tyytyvät lauhkean lammasmaisesti miltei kaikkeen, mitä heille esitetään. Valtuutetut ovat olleet valmiita hyväksymään sen kummempia kysymättä tuntuvia jäsenmaksujen korotuksia, ja he ovat kuin kunnon sopulit nielleet miltei kaiken, mitä heille on esitetty, kunhan se on tehty riittävän vakuuttavasti ja asian esittäjä on ollut riittävän korkeassa asemassa. Samalla tavalla on tyydytty siihen, että valtuuston esityslista ja kokousohjelma tungetaan niin täyteen kaikenlaista oheisohjelmaa, ettei ns. suurten linjojen keskusteluun jää aikaa - jos on haluakaan, ja nämä keskustelut jos mitkä olisivat tärkeitä liittomme ja harrastuksemme moniarvioisen ja tasapuolisen kehittämisen kannalta.

Kyllä valtuutettujen velvollisuuksiin jo edustamiensa jäsenten edunajajina kuuluu asettaa asioita kyseenalaiseksi, ja kyllä heidän tulee tuoda esille myös periaatteellisia, suuren linjan kysymyksiä. Eikä päätösvaltaa pidä luovuttaa erilaisille "asiantuntijoille" silloin kun periaatteelliset kynologiset ratkaisut ovat kysymyksessä. Itse asiassa täytyy suluissa myöntää, että ainakin minulle on jo tullut ikävä Suomen Ajokoirajärjestön monivuotista valtuustoedustajaa Matti Penttistä, jonka kanssa olen ollut monessa asiassa eri mieltä, mutta joka sentään rohkesi tuoda valtuustossa esille näitä suuren linjan kysymyksiä liiton kehittämisestä.

Toivon, että vuonna 1997 voimme keskustella entistä avoimemmin ilman, että meitä leimataan oman pesän likaajiksi tai muuten Kennelliiton vastaisiksi.

Kirsti Lummelampi