Suomen Kääpiökoirat ry - Yhdistys - Historiaa - Marjatta Heinonen
Marjatta Heinonen

SKKY:n ensimmäinen puheenjohtaja

Marjatta Heinonen

 

Marjatta Heinonen (24.8.1931 - 21.5.1997) toimi SKKY:n ensimmäisenä puheenjohtajana vuodesta 1986 vuoteen 1994. Marjatan persoonaa kuvaa allaoleva hänen kuolemansa jälkeen julkaistu muistokirjoitus.

Suomen Kääpiökoirayhdistyksen ensimmäinen puheenjohtaja ja suomalaisen kääpiökoiraharrastuksen pioneeri Marjatta Heinonen kuoli toukokuun 21. päivänä Helsingissä 66 vuoden ikäisenä.

Marjatta, joka tunnettiin milloin Heinoskana, milloin kreivittärenä (Hasse Lehtisen keksimä lempinimi sen jälkeen, kun Marjatta päätti 1980-luvun puolivälissä muuttaa maalle Kirkkonummelle Lövkullan kartanoon - palatakseen pian takaisin Helsinkiin), oli lukuisten koiraharrastajien ja koirayhdistysaktivistien "Leelian lepotuoli", jonka puoleen käännyttiin aamusta myöhään iltaan kun tarvittiin apua kiperissä koira- ja kasvatusongelmissa tai yhdistyslain tulkinnoissa ja menettelytapakysymyksissä. Tai jonka kanssa naurettiin niin valtakunnan- kuin kennelpolitiikankin viimeisimpiä kiemuroita.

Pätevä neuvonantaja Marjatta Heinonen olikin. Kasvatustyössä hänellä oli pitkä kokemus, toihan hän maahan mm. bichon frise-rodun, minkä ohella hän kasvatti chihuahuaoita, yorkshirenterriereitä, papilloneja ja pomeranianeja Tiny-Doll’s-kennelissään. Viime vuosina Myllärintien puutarhassa juoksivat chihuahuat ja pomeranianit, joita hän kasvatti viimeiseen asti.

Kielitaitoisena ja Englannissa opiskelleena koiraharrastajana Marjatta haki yleensä kantakoiransa ja jalostusmateriaalinsa rodun johtavilta kasvattajilta mm. Englannista. Sieltä tulivat monet vaikutusvaltaiset chihuahuat kuten Yaverland Kissin’ Wettal, ja myöhemmin mm. Marytons Hi' Saddles ja Belmuriz Royal Boy tai Belmuriz Royal Liza of Marytons - narttu, jonka kanssa Marjatta matkasi Amsterdamin voittajanäyttelyyn heti kohta rajojen avauduttua ja saavutti Amsterdamin Voittajan ja kansainvälisen valion arvon. Ensimmäiset bichon friset tulivat nekin Englannista, Wendy Streatfieldin kuuluisasta Leander-kennelistä.

Kymmenkunta vuotta sitten olimme yhdessä Englannissa salamaturneella näyttelyissä (ja matkasimme liputta junassa ensimmäisessä luokassa!), ja tuolla matkalla tuli mukaan yorkshirenterrieri Deebees-kennelistä. Papilloneja oli mm. Ruotsista Siv Roosin Pierosas-kennelistä. Ja kun Marjatta alkoi harrastaa kääpiöpystykorvia eli pommeja, hän haki jalostusmateriaalinsa Ruotsin ja Englannin johtavista kenneleistä. Sieltä tuli viimeinenkin pommiuros viime vuonna, kun Marjatta kyllästyi täkäläisten siitosurosten omistajien ketkutteluun. Valitettavasti hän ei ehtinyt koskaan esittää Penniä (Englannin vuoden 1996 voitokkaimman pommin poikaa) kehissä.

Aikanaan Marjatta ja hänen miehensä Pentti kiersivät ahkeraan pohjoismaisia näyttelykehiä, ja hänet nähtiin säännöllisesti myös ulkomaisissa näyttelyissä milloin Cruftsissa, milloin jossain muualla. Lienee sydänvian takia lentokiellon antanut lääkäri ihmetellyt miten paljon Marjatan sukulaisia meni naimisiin tai kuoli ulkomailla, kun hän haki vähän väliä lisätroppeja lentomatkaa varten väittäen joutuvansa lentämään joko häihin tai hautajaisiin.

Järjestötoiminnassa Marjatta oli todellinen aktivisti ja niin yhdistyslain kuin järjestödemokratiankin tuntija vailla vertaa – olihan hän viettänyt aktiivityöuransa vaativissa tehtävissä, viimeksi Helsingin kaupungin suuren Kontulan Vanhustenhuoltokeskuksen johtajana (lieneekö ollut sattuma, että 1980-luvun alkupuolella monia kiperiä syys- ja vuosikokouksia pidettiin juuri Kontulan tiloissa?) Lisäksi hän oli toiminut monenlaisisssa luottamustehtävissä ammattiyhdistysliikkeessä, viimeksi Akavan hallituksessa.

Marjatta oli mm. nykyisen Bichon Frise ry.:n ja Chihuahua ry.:n perustajajäsen ja monivuotinen puheenjohtaja. Lisäksi hän toimi mm. Suomen Papillon- ja Phaleneyhdistyksen hallituksen jäsenenä ja puheenjohtajana, Yorkshirenterrierijaoston (nykyisen yhdistyksen) puheenjohtajana ja Pienpystykorvat - yhdistyksen hallituksessakin hän oli tovin. Rotujärjestötasolla hän toimi Suomen Seura- ja Kääpiökoirayhdistyksen hallituksen jäsenenä, rahastonhoitajana ja jäsensihteerinä. Kun rotujärjestö päätettiin jakaa kahtia, Marjatta oli aktiivisesti mukana valvomassa kääpiökoiraharrastajien etuja, ja hän luotsasi neuvottelut tilanteeseen, jossa uudet rotujärjestöt, Suomen Seurakoirayhdistys ja Suomen Kääpiökoirayhdistys voitiin hyväksyä SKL-FKK:n alaisiksi itsenäisiksi rotujärjestöiksi.

Marjatta oli SKKY:n ensimmäinen puheenjohtaja vuodesta 1986 vuoteen 1994 ja sen edustaja SKL-FKK:n valtuustossa vuosina 1987-1993, minkä jälkeen hän oli seuraavan kauden valtuuston varajäsenenä. Hän luopui SKKY:n puheenjohtajuudesta todeten kyllästyneensä siihen, ettei koiraharrastajille ja yhdistysten toimihenkilöille mikään tuntunut menevän perille – kun asiat oli selittänyt yhdelle poppoolle, seuraavana vuonna vallassa oli toinen poppoo, jolle joutui aloittamaan rautalangan vääntämisen alusta asti.

"Eläkkeelle" siirtymisestä huolimatta Marjatan puhelin soi niin kuin aina ennenkin, ja hän jakoi auliisti neuvoja, vaikka joskus epäilikin, että Kennelliitossa hänen puhelinnumeronsa oli päällimmäisenä ja annettiin ensimmäiseksi, sillä kyselyt ulottuivat sekarotuisista moskovan pitkäkarvaisista kääpiöterriereistä eurasiereihin ja spinoneihin. Muiden yhdistysten ja rotujärjestöjen edustajat soittelivat edelleenkin kysyen neuvoja yhdistysteknisissä asioissa varsinkin silloin, kun eivät saaneet mielestään oikeita neuvoja Kennelliitosta tai muilta harrastuksemme asiantuntijoilta. Tämän lisäksi aloittelevat kasvattajat soittelivat kysyen neuvoja, ja soittelipa joku perään vielä sairaalan teho-osastollekin kysyen, mitä tehdä synnyttävälle nartulleen!

Ja harvemmin Marjatta jäi neuvottomaksi – oli sitten kysymyksessä valtuuston kokous, kähinät kennelpiirin kanssa tai ns. tärkeiden henkilöiden kommervenkit. Eikä häntä sanattomaksikaan saanut – sen todistavat vaikkapa vuosien varrella kirjoitetut puheenjohtajan palstat, jotka yleensä löysivät perille oikeaan osoitteeseen alta aikayksikön ja kaiken maailman kampittajatkin yleensä kokivat jääneensä toiseksi..

Persoonallisuutensa ja huumorintajunsa Marjatta säilytti loppuun saakka, vaikka vaikea sairaus oli jo vienyt voimat. Sain häneltä viikkoa ennen hänen kuolemaansa sairaalasta Chihuahua-kortin, jossa hän kertoi kuulleensa, ettei erään kasvattajan shampanja ollut kelvannut minulle Seinäjoen näyttelyssä. "Ei sitä nyt joka lasista kannata kallistella!" oli kortin loppukaneetti.

Kun muutamat tuomarit näyttelyistä kotiin palatessaan joskus parikymmentä vuotta sitten olivat keksineet, että Lahden tien varrella oli sopiva talo eläkkeelle joutuvien tuomareiden vanhainkodiksi, Marjatta valitutti itsensä tämän tuomareiden vanhainkodin johtajaksi vedoten laajaan kokemukseensa vanhusten ja höppänöiden huollossa. Hän oli jo jakanut asukkaiden tehtävätkin: Hasse Lehtisen piti vastata keittiöpuolesta ja kokkaamisesta, Rainer Vuoriselle hän oli suunnitellut vaatehuoltoa ja Ritva Raidalle puutarhanhoitoa. Ja kun päivän työt oli tehty, iltaisin piti järjestettämän koiranäyttely erivärisillä teddykoirilla, etteivät eläkeläiset erehtyisi oikeisiin näyttelyihin! Tuo talorähjä nelostien varrella lienee luhistunut aikoja sitten, mutta minne ikinä uusi tuomareiden vanhainkoti tuleekin, uskallan väittää, etteivät saa yhtä huumorintajuista, hauskaa ja jämptiä vanhainkodin johtajaa kuin olisivat Marjatasta saaneet.

Kirsti Lummelampi

Lue Marjatta Heinosen ajatuksia koiranpidosta artikkelista: Koiranpidossa korjaamisen varaa meilläkin