Suomen Kääpiökoirat ry - Arkisto - Puheen­johtajan palstat - 1999 - 1999-03Minne tuomarin tie?

Minne tuomarin tie?

Tämän kesän ja alkusyksyn aikana tuskin mikään aihe on puhuttanut näyttelyaktivisteja, kasvattajia ja rodustaan huolta tuntevia yhdistystemme ja alajaostojemme luottamushenkilöitä yhtä paljon kuin näyttelyiden tuomarivalinnat ja ulkomuotoarvostelun taso. Ja kun on kyselty, mikä näyttelyiden tarkoitus on, vastauksena on jopa virallisilta tahoilta väläytetty, että näyttelyiden pitää tuottaa tulosta näyttelynjärjestäjille. Eli toisin sanoen näyttelyt eivät enää olisikaan tilaisuuksia, joissa kasvattajat voivat vertailla jalostustyönsä tuloksia, vaan näytteilleasettajilla ja koirilla olisi vain välinearvo kerättäessä rahaa järjestävien yhdistysten muuhun toimintaan.

Arvostelu ja valitukset ovat useimmiten kohdistuneet ensinnäkin siihen, että yhdet ja samat tuomarit saattavat arvostella samaa rotua liian usein näyttelykauden aikana, joskus jopa perättäisinä päivinä. Tämähän on tunnetusti ongelma varsinkin pienemmissä roduissa, joissa näytteilleasettajat matkustavat maata ristiin rastiin sen sijaan, että näyttelyihin tulisivat vain paikalliset koirat. Näin ollen on selvää, että osanottajamäärät vähenevät ja kilpailun taso laskee, sillä harvemmin sama näytteilleasettaja hakee samalle koiralle arvostelevan tuomarin mielipiteen useaan kertaan (varsinkin, jos on sattunut saamaan kakkosen - kolmosiahan meillä harvoin laatuarvostelussa jaetaan.)

Toinen, rodunjalostuksen kannalta vielä vakavampi syytös on, että kehissämme pyörii mielin määrin tuomareita, joilla ei näytteilleasettajien mielestä näytä olevan minkäänlaista näkyvää tietoa arvostelemastaan rodusta. Jos ratkaisut tehdään hampaiden koon perusteella, kuten eräässä rodussamme äskettäin kerrottiin tehdyn, ei ihme, että näytteilleasettajat ovat ymmällä.

Ulkomuototuomarina tiedän, että kysymyksessä on arka aihe - jos tuomarin katsotaan arvostelevan kollegoitaan julkisesti, seurauksena on hyvin pian Kennelliiton "kuristuslautakunnan" käsittely ja pakollinen loma tuomaritehtävistä. Luotan kuitenkin siihen, että aiheesta voidaan ja tulee voida keskustella yleisellä tasolla ilman kurinpitotoimenpiteiden uhkaa. Rotujärjestön puheenjohtajana velvollisuutenani on kuitenkin ottaa nämä kentältä tulleet valitukset vakavasti ja toimia asian korjaamiseksi.

Nämä ongelmat eivät ole uusia, ja SKKY:n hallitus on ollut niistä tietoinen jo pitkään. Omalta osaltamme olemme yrittäneet tehdä rakentavia ehdotuksia näyttelyidemme ulkomuotoarvostelun parantamiseksi. Saman tuomarin liian usein toistuvat arvostelukerrat ovat olleet esillä jo vuosia. Olemme tehneet asiasta esityksiä Kennelliitolle, kirjoittaneet asiasta julkisesti ja vedonneet tuomareihin, että he säätelisivät arvostelukertojaan, ja olemme kirjelmöineet ulkomuototuomareiden omalle yhdistykselle.

Tämän ongelman ratkaisu on mielestäni Kennelliiton käsissä, sillä yksityisellä ulkomuototuomarilla on hyvin vähän mahdollisuuksia vaikuttaa niihin rotuihin, joita hän kesän aikana arvostelee. Itse olen yrittänyt rajoittaa kunkin rodun arvostelukerran yhteen vuodessa, mutta huonolla menestyksellä. Näyttelytoimikunnat eivät kommunikoi kovin hyvin keskenään eivätkä aina tuomareita kutsuessaan edes tiedä, mitä rotuja kullekin tuomarille annetaan arvoseltavaksi. Yllätyksekseen sitten saa lukea Koiramme-lehdestä tai todeta vasta näyttelyn aikataulusta, että onkin saanut kontolleen rotuja, jotka on lupautunut arvostelemaan jossain toisessa näyttelyssä.

Kennelliiton toimisto valvoo (enemmän tai vähemmän menestyksekkäästi), että tuomari ei arvostele samaa rotua useammin kuin kerran vuodessa kansainvälisissä näyttelyissä, mutta tavallisia kaikkien rotujen näyttelyitä, erikoisnäyttelyitä ja ryhmänäyttelyitä ei kontrolloi kukaan. Tänä tietokoneiden aikakautena luulisi olevan yksinkertainen asia luoda ohjelma, jonka avulla näyttelytoimikunnat voisivat tarkistaa SKL-FKK:n tietokannasta kesän näyttelyiden tuomarilistat, mutta jostain syystä tätä uudistusta ei ole saatu aikaan.

Entäpä sitten ulkomuotoarvostelun taso yleensä? Kotimaiset tuomarimme saavat koulutusta roduissa, joihin he haluavat laajentaa arvosteluoikeuksiaan, ja he käyvät läpi arvostelukokeen eli tuomarikollegion, jossa heidän tietonsa ja taitonsa punnitaan. Riman korkeus riippuu rotujärjestöstä. Meidän rotujärjestössämme on katsottu, että uusien tuomareiden hyväksyminen liian heppoisesti ei ole sen enempää kyseisen rodun kuin itse tuomarinkaan etujen mukaista. Ollaanko meillä Suomessa sitten liian vaativia, kun monessa muussa maassa tuomarit saatetaan pätevöidä paperilla ilman kovin kummaista tietojen ja taitojen testausta? Oma henkilökohtainen mielipiteeni on, että ei olla, sillä suomalaiset tuomarit ja yleensä suomalainen tuomarikoulutus ovat olleet maailmalla arvossaan. Kannattaakin miettiä, miksi meidän pitäisi alentaa tasoamme vain sen takia, että jotkut muut ovat meistä jäljessä.

Ulkomaisten tuomareiden osuus suomalaisissa näyttelyissä näyttää lisääntyvän, koska näyttelynjärjestäjät (ja ilmeisesti osa näytteilleasettajistakin) haluavat olla niin kansainvälisiä, niin kansainvälisiä. Tänä päivänä pysähdytään kuitenkin vain harvoin miettimään, miten tuomarivalinnat ja valittujen tuomareiden tiedot ja tausta palvelevat juuri meidän rotujemme jalostusta. Harva näyttelytoimikunta näyttää pysähtyvän miettimään, onko näytteilleasettajia ja vastuuntuntoisia kasvattajia kohtaan oikein, jos rodun tuomarin kotimaassa ei kyseistä rotua ole lainkaan, tai jos on, niin taso on heikko.

Rotujärjestömme on uskollisesti lähettänyt Kennelliitolle sen pyytämiä tuomarisuosituksia kansainvälisiin näyttelyihin, mutta näyttää siltä kuin nämä listat ovat pelkkä muodollisuus, sillä niin harvoin suosituksia seurataan. Olemme myös huomauttaneet (yleensä tuloksetta), että suurin osa rotujärjestömme roduista on anglosaksisia rotuja, joiden kannat entisissä Itä-Euroopan tai Välimeren maissa latinalaisesta Amerikasta puhumattakaan ovat heikot tai olemattomat, joten tuomareiden valitseminen näistä maista ei ole perusteltua. Samoin olemme huomauttaneet (tuloksetta, kuten on käynyt ilmi), että näytteilleasettajat maksavat aivan liian korkeita ilmoittautumismaksuja tarjotakseen jonkin uuden kennelmaan tuomareille mahdollisuuden harjoitella koirillamme kansainvälisissä näyttelyissä.

Ilmaisimme pari vuotta sitten huolestumisemme ulkomuotoarvostelun tasosta myös erillisellä kirjelmällä SKL-FKK:n näyttely- ja ulkomuototuomaritoimikunnalle, joka asetti oikein työryhmän pohtimaan asiaa. Asettamisen jälkeen työryhmästä ei ole kuitenkaan kuulunut mitään.

Tuloksia odottaessa näytteilleasettajille ei oikeastaan voi esittää muuta vaihtoehtoa kuin "äänestää jaloillaan" eli pysyä kotona, sillä jos näyttelytoimikunnat eivät tunne vastuutaan näyttelyiden alkuperäisen, perinteisen tarkoituksen toteuttamisesta, ehkä ne huomaavat, että myös tuomarivalinnoilla on vaikutusta koirien määrään ja näyttelyn tuottoon.

Näyttelyn järjestäjien kannattaisi myös miettiä, kumpi on tärkeämpää, koiramäärä vai näyttelyyn ilmoitettujen koirien laatu - sillä onko näyttelytoimikunnalle hienompaa ylpeyden aihetta kuin maan parhaimmisto kilpaileminen juuri heidän näyttelyssään?

Kirsti Lummelampi