Suomen Kääpiökoirat ry - Arkisto - Puheen­johtajan palstat - 2007 - 2007-02Kennelharrastuksen nurja puoli

Kennelharrastuksen nurja puoli

Me olemme viime vuosina siunailleet koiraharrastuksen lieveilmiöitä: halpatuontia ja siihen liittyvää, usein huonokuntoisten ja liian nuorien pentujen trokaamista Suomeen halvemman elintason maista, koiranpentujen salakuljetusta väärennetyillä rokotus- ja rekisteröinti-todistuksilla yhtä hyvin kuin kotimaista pentutehtailua ja  sekarotuisten ja paperittomien koirien tuotantoa.

Kun koiranpentujen kysyntä ylittää tarjonnan, niin kotimaisilla kuin ulkomaisillakin yrittäjillä on myyjän markkinat. Hinnat ovat tietenkin sen mukaiset, eikä ole myyjän ongelma, jos pennun ostaja on valmis maksamaan epämääräisin paperein varustetusta sekarotuisesta koirasta 800-900 euroa.

Ei ole myöskään myyjän ongelma, jos ostajat haluavat erikoisuuksia, ns. "designer-koiria", olivat sitten kysymyksessä "harvinaisen" väriset merle-chihuahuat, brindleväriset mopsit tai vaikkapa yorkshirenterrierit, joihin on yhtäkkiä saatu tuotettua perinteisen teräksensinisen ja kullanruskean lisäksi valkoista väriä.

Me rotujärjestöissä olemme käyneet omia kampanjoitamme kuluttajavalistuksen ja ostajien laatutietoisuuden lisäämiseksi. Me puhumme hienoin sanakääntein vastuuntuntoisesta koiranjalostuksesta, jonka tarkoituksena on busineksen teon sijasta parantaa rotua.
Me korostamme ostajille turvallista valintaa kehottaessamme heitä hankkimaan koiransa järjestäytyneiltä kotimaisilta kasvattajilta, joille on rahan sijasta ensiarvoisen tärkeää hyvän kodin löytäminen huolella suunnitelluille, hyvistä vanhemmista oleville ja parhaan mahdollisen hoidon saaneille pennuillemme.

Mutta käsi sydämelle: miten moni aktiivinen koirankasvattaja kasvattaa koiria rakkaudesta harrastukseen?  Ja miten moni on varautunut siihen, että harrastus maksaa eikä pentujen myynnistä saatavien tulojen varaan kannata laskea ennen kuin pennut ovat todellakin syntyneet ja lähteneet terveinä maailmalle - ja kasvaneet terveinä ilman, että kasvattaja joutuu korvaamaan pennussa myöhemmin ilmenneitä sairauksia ja vikoja?

Meille rotujärjestöön tulee niin usein niin hälyttäviä tietoja kasvattajien toimista, että tulee miettineeksi, onko tämä busineksentekomentaliteetti tarttunut myös suomalaiseen koirankasvatukseen.

Kun kuulee, miten keskinkertaisistakin vanhemmista olevista pennuista otetaan 1800-2000 euroa ja epämääräisistä "harvinaisenvärisistä" kääpiökoiran pennuista saatetaan pyytää jopa 3000 euroa, tulee miettineeksi, onko kasvattajalla tärkeimpänä kriteerinä hyvän kodin löytäminen pennulle vai kenties helppo raha.

Suomalaisten maksuvalmius on ripeän taloudellisen kasvun myötä parantunut, eikä parin tuhannen euron hintaisen koiranpennun ostaminen tunnu kohtuuttomalta, kun kallista on elämä - ja  siihen liittyvä elintasoa osoittava rekvisiitta!

Kasvattajien kannattaisi kuitenkin miettiä, miten kauan nykyinen meno voi jatkua, ja miten kauan pennunostajat ovat valmiita maksamaan noinkin hulppeita summia pienestä koiranpennusta, miten harvinainen ja hienoksi mainostettu se sitten onkin.

Nyt jo kuluttajat (nuo uudet koiranomistajat) ovat alkaneet kyseenalaistaa kohtuuttomiksi kokemiaan vaatimuksia. Meille on mm. tullut puhelinsoittoja harvinaisen rodun maineessa olevan rodun kasvattajasta, joka on katsonut aiheelliseksi pyytää 1500 euron varausmaksua parin päivän vanhoista pennuistaan. Joissakin tapauksissa kaupat ovat jääneet tekemättä, ja hyvä niin.

Samoin monet sijoituskoirien omistajat ovat menettäneet uskonsa suomalaisten kasvattajien rehellisyyteen, kun ovat todenneet allekirjoittaneensa tietämättömyyttään kohtuuttomaksi osoittautuneita sijoitussopimuksia, joissa ei suinkaan ole pidättäydytty yhden tai kahden pentueen vaatimiseen. Pahimmissa tapauksissa sijoituskoirien haltijat ovat huomanneet olevansa mahdottomassa tilanteessa: ellet toimi niin kuin kasvattaja sanoo joko koiran näyttelyttämisessä ja pennuttamisessa tai vaikkapa yhdistystoiminnassa, kasvattaja uhkaa hakea pois koiran, johon haltijaperhe on ehtinyt kiintyä.

Kun sopimukset ja niiden lisäehdot saattavat olla vielä suullisia, tai sijoitussopimus muutetaankin kasvattajan toimesta osaomistussopimukseksi,  riita on valmis, eikä siihen löydy ratkaisua kuin oikeudesta, jos sieltäkään.

Siksi meidän kaikkien tulisikin miettiä, miten meidän kasvattajiemme toiminta vaikuttaa koko kennelharrastuksen julkikuvaan pitkällä tähtäimellä.

Siitä huolimatta hyvää kesää ja näkemisiin Kaivopuistossa.

Kirsti Lummelampi