Suomen Kääpiökoirat ry - Arkisto - Puheen­johtajan palstat - 2003 - 2003-02Kentän tunnelmat: turhautumista ja kiukkua

Kentän tunnelmat: turhautumista ja kiukkua

Tätä kirjoitettaessa televisio näyttää parhaillaan suorana golfin USA:n avoimia mestaruuskilpailuja Olympia Fieldistä Chicagosta. Maisemat vanhojen puiden varjostamine, lyhyeksi leikattuine väylineen ovat vähintääkin yhtä hienot kuin meidän erikoisnäyttelymme tapahtumapaikalla Kaivopuistossa. Itse asiassa siirtyminen jonkin miellyttävämmän harrastuksen kuten golfin pariin alkaa hiipiä yhä useammin mieleen, kun ajattelee koiraharrastuksemme nykytilaa.

Tänä keväänä ja kesänä tuo tunne on vain voimistunut, sillä niin suurta turhautu-minen ja silkka kyllästyminen alkaa olla, kun näyttää siltä, että kehittymisen sijasta meidän harrastuksemme taso näyttää pikemminkin taantuvan, ja vaikka kuinka yrittäisi uudistuksia, mikään ei näytä onnistuvan.

Tuntuu myös siltä, että en ole yksin. Tänä keväänä jokaisessa näyttelyssä ja muussa tapahtumassa, missä olen käynyt, joku on aina ollut nykymässä hihasta ja päivittelemässä nykyistä menoa. Ja jos päättäjämme vaivautuisivat kentälle ja todella kuuntelisivat, mitä harrastajilla on sanottavaa, he huomaisivat, että kentällä vallitsee ennennäkemätön turhautuneisuus ja vihaisuus.

Mistä sitten valitetaan? Ensinnäkin hallituksen päätös rotujärjestöjen sivuutta-misesta ja hirvittävällä hosumisella täytäntöönpanema tuomareiden pikakoulutus ja -pätevöinti on saanut aikaan valtaisaa suuttumusta niin tuomareiden kuin rotujärjestöjenkin keskuudessa. Harvat ovat valittaneet päätöksentekijöille, sillä herran pelko on suomalaisissa edelleenkin syvään juurtunutta. Eli kuten erään rotujärjestön edustaja totesi: valitimme kerran aikaisemmin ja saimme maksaa siitä, joten tällä kertaa päätimme, että on fiksumpaa olla hiljaa.

Uudet näyttelysäännöt ja erityisesti niiden toimeenpanon puutteet ovat nekin aiheuttaneet kentällä suurta hämmennystä. Kehäsihteerit tuskailevat onnettomien kaavakkeiden kanssa, näyttelytoimikunnat miettivät, miten he voivat noudattaa näyttelysääntöihin liitettyjä ohjeita ja määräyksiä, kun tarvittavia asiakirjoja kuten ulkomaalaisille tuomareille tarkoitettuja arvosteluohjeita ei ole edes saatavana, rotujärjestöt miettivät, miten tulosten valossa koiriemme taso on yhtäkkiä noussut huimasti viime vuodesta - meillähän "erinomainen"-laatupalkintoon on liitetty maininta sertifikaatin arvoisesta, kun muualla erinomainen on lähinnä ensimmäinen palkinto, ja tuomarille on varattu mahdollisuus serttien pidättämiseen.

Eikä kukaan näytä ajatelleen näytteilleasettajia, jotka viulut maksavat - eikä päättäjiämme tunnu lainkaan hetkauttavan, että viimeisimpien Kennelliiton toimistosta tulleiden sovellutusmääräysten mukaan koiranomistajat tuntevat tulevansa julkisesti nolatuiksi, kun tuomari on määrätty jakamaan laatuarvostelunauhat ennen kilpailuluokkia ja erittäin hyvän saatuaan tietää jo, että erinomaisen saanut naapuri voittaa luokkansa ja serttimahdollisuuskin on mennyt, mutta silti pitää mennä kehään tekemään turhaksi koettu kilpailuluokkakierros.

Kolmas keskeinen puheenaihe siellä, missä kaksi aktiiviharrastajaa tapaa, ovat liiton suorittavan portaan eli toimiston johtamis- ja organisaatio-ongelmat, joiden seurauksena mikään ei tunnu toimivan, ja yksinkertaisten ja päivänselvien pulmienkin ratkaisuun tuntuu kuluvan kuukausia, ellei peräti vuosia. Strategiapapereita on kyllä tuotettu, mutta käytännön perusasiat ovat rempallaan. Joskus tuleekin mieleen, että häntä heiluttaa koiraa, eli toimisto päättää, miten jos lainkaan päätöksiä pannaan täytäntöön!

Olen edelleenkin sitä mieltä, että toimiston johtamis- ja työn organisointiongelmia ei todellakaan ratkaista syytämällä lisää rahaa erilaisiin tykyohjelmiin ja kallonkutistajien palveluihin. Kennelliiton 100 000 jäsentä ansaitsevat toimivan toimisto-organisaation, joka palvelee harrastajia niinkuin seitsemän miljoonan euron budjetilla toimivan organisaation pitääkin.

Rehellisyyden nimissä on myönnettävä, etteivät viestit kentältäkään aina anna kovin rohkaisevaa kuvaa harrastajiemme etiikasta. Rotujärjestö luonnollisesti joutuu puuttumaan näihin (vaikka minun on annettu ymmärtää, ettei hallitusta saisi häiritä ainaisilla kirjelmillä - mutta kun rotuja on monta, myös asioita on moninaisia.)

Lisääntynyt osin osakeyhtiömallin puitteissa toteutettu rekisteröimättömien koirien tuotanto vaatii toimenpiteitä, ja niin vaativat joidenkin kasvattajienkin vähintäänkin epäeettiset toimet. Esimerkkeinä mainittakoon mm. äskettäinen kleinspitzien väriristeytysanomus, jota rotujärjestö ei puoltanut ja jonka Kennelliiton jalostustieteellinen toimikunta hylkäsi. Nyt mustan nartun väriristeytys yritetään kiertää siirtämällä koira mustasta muunväriisiin kleinspitzeihin - kahden ulkomuototuomarin lausunnon perusteella. Ihmetellä täytyy tuomarietiikkaa, kun allekirjoitetaan lausunto, joka ei vastaa rotumääritelmän vaatimuksia! Tai kun pomeranian-rotuinen tuontikoira onkin vippaskonsteilla saatu rekisteröityä kleinspitziksi - Kennelliiton myötävaikutuksella, kun toimistossa ei ole vaivauduttu vaatimaan FCI:n rekisteröintisääntöjen edellyttämää alkuperäistä rekisteritodistusta.

Kaiken tämän keskellä tulevat sitten pienet ilonaiheet, jotka tekevät hyvän mielen ja saavat koiraharrastuksenkin vaikuttamaan mielekkäiltä. Siihen riittää vaikkapa tuon golfin seuraamisen välillä tehdyt puistolenkit omien koirien kanssa, kun puiston puliukot riemastuvat tuttujen koirien tullessa tervehtimään, "Höyry-Häyrinen" huutelee ohikulkiessaan miten kivoja koiria sinulla on ja kun paljon uutisotsikoissa ollut teollisuusjohtaja esittelee puistossa ylpeänä nelikuista koiranpentua, tai kun muutama kuukausi sitten westien hankkinut naapurin nuoripari tuntuu aidosti kiitolliselta saadessaan vinkkejä koiran iho-ongelmien helpottamiseksi.

Kirsti Lummelampi