Suomen Kääpiökoirat ry - Arkisto - Puheen­johtajan palstat - 2010 - 2010-01Jalostusstrategia - vai tragedia?

Jalostusstrategia - vai tragedia?

Helmikuun puolen välin jälkeen puhelin on soinut tiuhaan ja sähköposteja on tippunut tasaiseen tahtiin sen jälkeen, kun monet rotujärjestöt olivat saaneet Kennelliitolta kiireellisen lausuntopyynnön monisivuisesta (laskujeni mukaan liitteet mukaan lukien 34 sivua irto-A-nelosia, osa vieraskielisiä) yleistä jalostusstrategiaa koskevasta esityksestä.

Yhteydenottajat ovat vaatineet selvitystä ensinnäkin kiireisestä lausuntoaikataulusta. Toiseksi on tiukattu, miten olen voinut olla hyväksymässä paperia, joka asettaa niin suuria rajoituksia kasvatukseen, että moni joutuu miettimään koko toiminnan mielekkyyttä.
Olen joutunut selittämään, että en ollut poissa siitä Kennelliiton hallituksen kokouksesta, jossa sinne lyhyellä varoitusajalla tuotua paperinippua käsiteltiin, enkä torkahtanut asian käsittelyn aikana.

Jos Kennelliiton hallituksessa olisi sovittu näin tiukasta aikataulusta, olisin toki reagoinut, sillä esimerkiksi meidän rotujärjestössämme vajaan kuukauden lausunnonantoaika on aivan liian lyhyt.

Me edustamme 24 rotua ja meillä on 14 jäsenyhdistystä ja kolme alajaostoja, joita on kuultava ennen lopullisen lausunnon tekemistä. Mielestämme olisi myös ollut paikallaan, että asiaa olisi voitu käsitellä laajemmin jäsenistön keskuudessa esimerkiksi yhdistyskokouksissa. (Nyt jouduimme turvautumaan hätäratkaisuun, eli laitoimme esityksen internetsivuillemme ja pyysimme jäseniä lähettämään kommenttejaan sähköpostitse. Samoin SKKY:n hallituksen kokouksessa ylimääräisenä asiana ollut esitys jouduttiin toimittamaan jäsenyhdistyksille ja jaostoille sähköpostitse.)

Olen nyt joutunut selittämään, että en todellakaan ymmärtänyt hyväksyneeni Kennelliiton hallituksessa esitystä tuossa muodossa, vaan käsitin, että hallituksen päätöksen mukaan esitys palautui Jalostustieteelliselle toimikunnalle ja tuodaan uudestaan käsittelyyn hallituksen huhtikuun kokoukseen. Jos esitys olisi lyöty lukkoon ja päätös saneltu selkeästi pöytäkirjaan, olisin toki esittänyt eriävän mielipiteeni, sillä esityksen monet kohdat olivat sellaisia, ettei niitä missään tapauksessa voinut hyväksyä.

Totesinkin, että luojan kiitos minulla ei ole jalostukseen käytettäviä narttuja, koska näiden ehdotettujen sääntöjen mukaan minun pentujani ei olisi voinut rekisteröidä ja olisin joutunut vähintäänkin kurinpitolautakuntaan, kun yhdistelmien sukusiitosprosentit ylittivät suositukset ja olipa joukossa joku puolisisar-yhdistelmäkin.

Olen edelleenkin sitä mieltä, että yleisiä määräyksiä koskien esimerkiksi urosten jälkeläismäärää ei voida ottaa strategiaan sitovina määräyksinä, koska ne eivät yksinkertaisesti toimi pienissä roduissa. Meille on kerrottu Jalostustieteellisen toimikunnan asiantuntijoiden suulla, että rotujärjestön tulee valvoa jalostuskoirien käyttöä lukumääräisesti pienissä roduissa, eivätkä taloudelliset syyt saa vaikuttaa tuontikoirien osalta jalostusvalintoihin.

Haloo! Kuinka monella on mahdollisuus maksaa iso hinta ulkomaisesta jalostusuroksesta (jos hyvän sellaisen saa) ja käyttää sitä vain ehkä kahteen pentueeseen, ja kerätä nurkat täyteen jalostusuroksia, joita ei voida käyttää myös yleisesti rodun parantamiseen muille kuin omille nartuille, kun keinotekoiset rajoitukset säätelevät uroksen jälkeläismäärää.

Tai miten rodun terveystilannetta ja rodun yleistä tasoa parannetaan, jos puolet rodun koirista pitäisi ottaa jalostuskäytön piiriin, jos rodussa sattuu olemaan pitkä liuta tuontikoiria lähinnä Itä-Euroopan pentutehtailta. Siinä sitten eläinlääkärit ja jalostusasiantuntijat siunailevat, miten sairas rotu on, ja tuomarit raapivat päätään, kun kehässä on suuri osa koirista korkeintaan sinisen tai keltaisen nauhan arvoisia.

Risteytykset ovat oma lukunsa. FCI:ssa on yleinen periaate, jonka mukaan rodun kotimaa tai vastuumaa vastaa rodun rotumääritelmästä ja rodusta yleensä. Siksi tuntuisi ihmeelliseltä, että me Suomessa alkaisimme risteyttää ulkomaista alkuperää olevia rotuja. Kyllä se on rodun kotimaan tehtävä. Eiköhän kolmas maailmansota syttyisi, jos ruotsalaiset alkaisivat ”parantaa” suomenajokoiraa tai suomenpystykorvaa risteyttämällä niihin muita rotuja!

Tuon lausuntopyynnön jakelusta on myös ollut epätietoisuutta. Arvovaltaiselta taholta saamani tiedon mukaan lausuntopyyntö lähetettiin vain rotujärjestöille, mutta toisten tietojen mukaan sitä on toimitettu myös eduskuntaan ja maa- ja metsätalousministeriöön, jotta nekin voisivat osallistua asian valmisteluun. Ainakin lausuntopyyntö on mennyt myös joillekin meidän jäsenyhdistyksillemme.

SKKY:n hallitus odottaa ennen oman kantansa määrittelyä palautetta sidosryhmiltään. Evästeenä omaan lausuntopyyntöömme totesimme kuitenkin, että:

* Kennelliiton tehtävänä on rekisteröidä puhdasrotuisia koiria ja niiden jälkeläisiä

* kasvatustoimintaa ei saa tehdä säännöillä ja määräyksillä niin hankalaksi ja monimutkaiseksi, että kasvattajat lopettavat kasvatuksen tai jättävät pentunsa rekisteröimättä

* kasvattaja vastaa itse kasvatustyöstään ja sen tuloksista, eivät rotujärjestöt tai Kennelliitto
* myytyään pennun kasvattaja ei voi määrätä, millaisia tutkimuksia pennun ostaja koirallaan teettää.

Totesimme, ettemme tule missään tapauksessa hyväksymään esitystä, jos ja kun se tuodaan tässä muodossa Kennelliiton valtuuston hyväksyttäväksi. Kuvittelisi, että joku kuuntelisi, kun rekisteröintiemme osuus oli viime vuonna kahdeksan prosenttia kaikista Kennelliiton rekisteröinneistä.

Muuten olen sitä mieltä, että tällaisen paperin lähettäminen jakeluun on erittäin vaarallista, koska erilaiset irtopisteiden kerääjät saavat niistä lisää vettä myllyynsä. Ensin sikafarmarit, sitten turkistarhaajat ja kenties seuraavaksi koirankasvattajat.

Nyt on aika lopettaa vouhkaaminen, ottaa jäitä hattuun ja miettiä, miten laadimme sellaiset yleissuositukset, jotka eivät sahaa omaa oksaamme.

Kirsti Lummelampi