Suomen Kääpiökoirat ry - Arkisto - Puheen­johtajan palstat - 1997 - 1997-01Perinteet velvoittavat

Perinteet velvoittavat

Kun tänä vuonna on tullut kuluneeksi 75 vuotta seura- ja kääpiökoiratoiminnan järjestäytymisestä, olemme koonneet välähdyksiä rotujärjestömme edeltäjien, Suomen Kennelklubin Liitto-osaston ja sitä seuranneen Suomen Seura- ja Kääpiökoirayhdistyksen toiminnasta ja saavutuksista kehitettäessä suomalaista kennelharrastusta.

Suurin osa Liitto-osaston historiallisista dokumenteista perustamisasiakirjoista ja pöytäkirjoista vuodesta 1922 on kadonnut matkan varrella - ja ei suinkaan sotien aikana vaan paljon myöhemmin, 1980-luvun puolivälissä, jolloin tämä historiallisesti arvokas ja suomalaista kennelhistoriaa erinomaisesti kuvaava aineisto jätettiin heitteille ja katosi jäljettömiin - kun uudet tuulet alkoivat puhaltaa vanhassa ja kunniakkaassa rotujärjestössä, kaikesta vanhasta haluttiin päästä eroon viimeisintä paperia ja kaitafilmiä myöten, niin vähän edellisten sukupolvien työtä kunnioitettiin. Valitettavasti.

Silti nämä säilyneet välähdyksetkin tarjoavat oivan esimerkin avarakatseisuudesta, ja rohkeudesta, jolla järjestö pyrki kehittämään suomalaista kennelharrastusta ja kohottamaan sen tasoa myös kansainvälisesti. Kehitettiin uutta ja visioitiin tulevaisuuden kennelharrastusta aloitteellisuudella ja siviilirohkeudella, ja oltiin edelläkävijöitä koko harrastuksen ja sen arvostuksen lisäämisessä.

Tuo sama aloitteellisuus ja ennakkoluulottomuus oli kuvassa mukana vielä 1970-1980-lukujen vaihteessa, jolloin itse tulin rotujärjestön toimintaan mukaan. Kuvia ei kunnioitettu, ja asiat uskallettiin sanoa halki. Samalla tavalla vältettiin nurkkakuntaista näpläämistä ja pyrittiin myös tekemään koko kennelkenttää koskevia aloitteita. Kiinnitettiin huomiota epäkohtiin ja pyrittiin saamaan aikaan parannusta - kaikkien puhdasrotuisten koirien harrastajien hyväksi.

Sama henki on mielestäni periytynyt myös nykyiseen Suomen Kääpiökoirayhdistykseen, joka on ottanut kunnia-asiakseen tarttua ongelmiin ja yrittää omalta osaltaan luoda johdonmukaisuutta, järjestystä ja oikeudenmukaisuutta kennelharrastukseemme ja sen järjestölliseen hoitoon monisärmäisessä harrastuksessa, jossa monenlaiset kaupalliset ja muut intressit tuntuvat sanelevan toiminnan suuntaa.

Olisimme toki paljon suositumpia, jos sulkisimme silmämme epäkohdilta ja yrittäisimme ujuttautua valtaapitävien ja sitä havittelevien suosioon. Olemme kuitenkin katsoneet, että velvollisuutemme 22 rodun rotujärjestönä on tuoda epäkohtia esiin ja pyrkiä niiden korjaamiseen, ja kentältä tuleva palautekin vaatii meiltä tiettyä suoraselkäisyyttä - siitäkin huolimatta, että meidän katsotaan (varsinkin valtaapitävien taholta) “haukkuvan kennelliittoa”, jos pyrimme saamaan aikaan korjausta epäkohdissa tai jos emme hyppää kaivoon joka kerran, kun joku kauniisti puhuu. Myötäilijöinä on helppo olla, mutta kehitystä sillä tavalla ei viedä eteenpäin.

Olemme myös tottuneet keskustelemaan asioista ja kyseenalaistamaan erilaisten auktoriteettien esittämiä totuuksia, ja uskoisin, että näin tulee olemaan jatkossakin. Ellei ole, sitten näin suurella rotujärjestöllä ei ole mitään virkaa. Toki rotujärjestön, jonka rotujen rekisteröinnit käsittävät tällä hetkellä 4,5 prosenttia kaikista Suomessa rekisteröidyistä koirista, on oltava aloitteellinen ja tarvittaessa myös kriittinen ilman, että se tulkitaan “Kennelliiton” vastaisuudeksi. Rahakirstujen valtijoiden tulisi muistaa, että rotujemme harrastajat tuovat sievoisen summan rahaa Kennelliiton kassaan rekisteröinti- ja jäsenmaksuillaan, onhan suurin osa rotujärjestömme ja sen jäsenyhdistysten jäsenistä myös Kennelliiton jäseniä, ja muodostavathan rotujemme harrastajat aikamoisen resurssin myös näyttely- ja jalostustoiminnassa.

Kun kysymyksessä ovat “vain kääpiökoirat”, meitä “käppänätanttoja” ja meidän mielipiteitämme on tavallisesti vähätelty. Toivottavasti asenteet ovat muuttumassa, kun näiden rotujen osuus koko puhdasrotuisten koirien kannnasta on koko ajan kasvamassa. Muutosta on toki tapahtumassa, ja esimerkiksi valtuustotyössä olen ollut havaitsevinani yhteistyöhalua yli rotu- ja ryhmäkohtaisten raja-aitojen. Toki parhaita tuloksia saavutetaan silloin, kun kaikki osapuolet kiipeävät yläs juoksuhaudoistaan.

Meillä rotujärjestöillä on paljon yhteisiä etuja valvottanamme niin yhteiskunnassa yleensä kuin keskusjärjestössämmekin, mikäli haluamme jatkaa toimintaamme noiden vuosisadan alun pioneerien hengessä keskittymällä harrastuksemme ydinalueeseen ja toteuttamalla yhdistystemme tarkoitusta eli puhdasrotuisten koirien kasvatusta ja jalostusta sekä pyrkimällä parantamaan siihen liittyviä oheistoimintojamme niin, että olemme hyviä maailman parhaimmiston joukossa, ei parhaita keskinkertaisten keskuudessa - oli sitten kysymys kasvatustyömme tasosta tai vaikkapa aikanaan koiraharrastuksemme näyteikkunana ulospäin olleista Messukeskuksen näyttelyistä tai vaikkapa tulevasta Maailmannäyttelystä, joka tuntuu aiheuttavan hyvin paljon huolta aktivistiharrastajien keskuudessa rotuun katsomatta.

Jo perinteet velvoittavat meitä parempaan kuin mitä on nähty ja mitä on luvassa. Hyvää kevättä

Kirsti Lummelampi