Suomen Kääpiökoirat ry - Arkisto - Puheen­johtajan palstat - 2009 - 2009-01Hysteriaa "sairaista" rotukoirista

Hysteriaa "sairaista" rotukoirista

Äskettäin järjestyn ulkomuototuomareiden neuvottelupäivän pääpuhujiin kuulunut, luustosairauksiin erikoistunut eläinlääkäri esitteli osanottajille kauhukuvia kaikista niistä roduista, joita tämän asiantuntijan mukaan ei saisi olla olemassakaan. Mukana olivat tutut keppihevoset eli basset hound, napolinmastiffi, kiinanpalatsikoira, mopsi, ranskanbulldoggi ja kiinanharjakoirat.

Meille ei tietenkään näytetty kuvia rodunomaisista, tyypillisistä ja terveistä rodun edustajista, joihin meidän pitäisi arvostelussamme pyrkiä, koska silloin koko esityksen tarkoitusta ei olisi saavutettu. Sen sijaan kuulimme, miten ko. eläinlääkärille tuli kyyneleet silmiin hänen katsoessaan BBC:n niin meillä kuin muualla suurta kohua herättänyttä televisio-ohjelmaa ja siinä kuvattua tuskissaan kärsivää cavalierkingcharlesinspanielia.

Omalta osaltani voin sanoa, että minua kuvat eivät itkettäneet vaan vihastuttivat. En voi ymmärtää, että koiranomistajat - alan asiantuntijoista, eläinlääkäreistä puhumattakaan - voivat viisveisata eläinten hyvinvoinnista ja eläinsuojelulaista pitkittämällä koiran kärsimyksiä toimenpiteillään.

Kyselin myöhemmin toiselta eläinlääkäriltä, miksi eläinlääkärit yleensä suostuvat leikkaukseen toisensa jälkeen. Esimerkkinä mainitsin meillä kohutun m.o.t.-ohjelman rekisteröimättömän ja epäilemättä pentutehtaasta lähtöisin olleen kääpiövillakoiraräpsäyksen, jolle oli vuoden ikään mennessä ehditty tehdä jo useampi polvileikkaus. Eikö eläinlääkärin velvollisuutena olisi ehdottaa koiran säästämistä kivuilta ja sen lopettamista, ellei omistaja itse ymmärrä, kyselin. Vastauksena oli, että kun asiakas haluaa...

Ja tänä päivänä uusavuttomat ja ”eläinrakkaat” asiakkaat tuntuvat haluavan. Jos koira aivastaa, se kiikutetaan eläinlääkärille, ja eläinlääkäri haluaa antaa mahdollisimman hyvää asiakaspalvelua (kovasta hinnasta) otattamalla laboratoriokokeita ja määräämällä lääkkeitä silloinkin, kun vähemmällä selvittäisiin. (Ennen vanhaan nukuttiin yön yli, jos barbie-nuken paloitellut basset oksenteli ja kakisteli, sille kaadettiin puoli kupillista parafiiniöljyä kurkusta alas ja tulihan se nuken koipi ulos seuraavana aamuna ihan luonnollista tietä.)

Monet koiranomistajat ovat vieraantuneet luonnosta niin paljon, ettei heidän kaupunkilaiskulttuuriinsa kuulu koiran tai koiranpennun lopettaminen, vaikka se olisi koiran kannalta armeliain vaihtoehto. Kun ollaan oikein eläinystäviä, saatetaan jättää henkiin pentu, jolla on vain kolme jalkaa tai toinen, jolla on niin paha purentavika, ettei se pysty itse syömään.
Tällaiselle uusavuttomalle ”eläinrakkaalle” koiranomistajalle tai ahneelle kasvattajalle eläinlääkäri on auktoriteetti, jolla luulisi olevan sen verran moraalia, että tarjoaa vaihtoehtona koiran lopettamista. Kun koira ei ole tunteitaan ja mieltymyksiään tai kärsimyksiään selkeästi ilmaiseva inhimillinen olento, ihmisellä on vastuu myös koiran elämän laadusta.

Tuon koiran tai muun lemmikkieläimen inhimillistämisen ilmentymä on kaikki se business, jota koirien ympärillä pyörii. Koirille on tarjolla hattua, myssyä ja huivia ja merkkitakkia, joita noiden raukkojen päälle puetaan,vaikka lämpömittari näyttää lämpöasteita.Toisaalta koira on kauppalaissa rinnastettu esineeseen, ja merkkiasusteita monet koirarodut omistajilleen tuntuvat olevankin.

Jos kotimaan markkinoilta ei riitä muotirodun edustajia, niitä ostetaan välittäjiltä ja trokareilta tutkimatta sen kummemmin koiran taustoja. Vilkaisu esimerkiksi meidän rotujemme rekisteröintitilastoihin muutaman muotirodun osalta on korutonta kertomaa, kun rodun luvut saattavat sisältää 25-30% Itä-Euroopan maista tuotuja hintavia koiria, joita ei enää voi edes halpatuonniksi kutsua. Eivätkä lukuihin sisälly kaikki ne paperittomat koirat, joita meillekin trokataan välittäjien välityksellä.

Meillä on ollut käytössä Jalostuksen tavoiteohjelmat, jalostusohjesäännöt ja Perinnöllisten sairauksien vastustamisohjelmat, viimemainitut jo vuosikymmeniä, joista syystäkin ylpeillään.
Päin vastoin kuin meillä kuvitellaan, myös ns. vanhoissa kennelmaissa rotukoirien terveystutkimusta on harjoitettu vielä laajemmassa mittakaavassa, ja monet hyödylliset tutkimukset ovat alkaneet sieltä.

Jos sensaatiohakuisia ohjelmia tuottavat yhtiöt ja sanomaa levittävät eläinlääkärit haluaisivat tunnustaa tosiasiat, he huomaisivat, että tieto ja tutkimus voi lisätä tuskaa, mutta se voi myös osoittaa, että edistystäkin on tapahtunut.

Mm. tuon liikutuksen aikaansaaneen rodun, cavalierien, keskuudessa koirien keski-ikä on Englannissa tehdyn tutkimuksen mukaan noussut 20 vuodessa 9,5 vuodesta 11,5 vuoteen. USA:ssa vastaavassa vuonna 2005 tehdyssä tutkimuksessa cavalierurosten kuolinikä oli 10,9 vuotta ja narttujen 10,5 vuotta.

Ei huono ikä noin ”sairaalle” koirarodulle!

Kirsti Lummelampi