Suomen Kääpiökoirat ry - Arkisto - Puheen­johtajan palstat - 2008 - 2008-02Suomen paikka kennelmaailman kartalla

Suomen paikka kennelmaailman kartalla

Kun suomalaiset toistakymmentä vuotta sitten hyväksyivät liittymisen Euroopan Unioniin, myönteisen kannan perusteena oli turvallisuuspoliittisten näkökohtien lisäksi halu paaluttaa Suomi osaksi läntistä, eurooppalaista yhteisöä.  Vaikka Eurooppa -politiikassa onkin sittemmin lipsuttu, viime aikoina on näyttänyt siltä kuin Suomi olisi taas terästämässä profiiliaan esiintymällä monissa yhteyksissä Euroopan ydinvaltioiden rinnalla.

Kennelharrastuksessa sen sijaan suomalaiset näyttävät kääntäneen selkänsä vanhoille yhteistyökumppaneille läntisessä maailmassa.  Erityisesti näin on käynyt suhtautumisessa meidänkin kennelharrastukseemme ja koiranjalostukseemme vahvasti vaikuttaneen kennelmaailman suurvallan, Englannin, suhteen - USA:sta ja Australiastahan tieto on rajallista ja näyttää perustuvan lähinnä monenlaisiin toisen käden tietoihin ja ennakkoluuloihin.

Kun kuuntelee suomalaisten koiranäyttelymatkalaisten kertomuksia ja katsoo koirien saavuttamia titteleitä ja kirjavia Voittaja -arvoja tai seuraa meidän näyttelyidemme tuomarilistoja, huomaa oitis, että suomalaiset koiraharrastajat ovat suunnanneet katseensa ns. uusiin kennelmaihin idässä ja kaakossa. Harvassa ovat ne kasvattajat ja aktiiviharrastajat, jotka uskaltautuvat muihin ilmansuuntiin kilpailemaan koirillaan ja hankkimaan sieltä jalostusmateriaalia.

Monet kokeneet tuomarit ja kasvattajat ovat valitelleet suomalaisten koirien (ja myös näyttelyiden) tason laskua. Tähän on varmasti monia syitä, mutta yhtenä syynä on varmasti se rima, jota meillä tuomarit, kasvattajat ja harrastajat käyttävät arvioidessaan  koirien laatua. Ei ole kovin vaikeaa olla paras keskinkertaisuuksien keskellä, mutta paljon vaikeampaa on olla hyvä maailman parhaimmiston joukossa!

Sen vielä ymmärtää, että tavalliset tallaajat eivät tiedä monien rotujemme piirissä tapahtuneen koiranjalostuksen historiaa eivätkä ymmärrä, mitä heidän oman kokemuspiirinsä ulkopuolella tapahtuu. Vaikeampaa on sen sijaan ymmärtää, että paljon matkustellut suomalainen allrounder -tuomari mollaa Euroopan (ja koko maailman) kennelharrastuksen johtaviin maihin kuuluvaa Englantia ulkomaisessa tiedotusvälineessä.

Ulkomuototuomarit ovat oman maansa kennelharrastuksen näkyviä edustajia ulkomailla, ja siksi ei ole ihme, että heidän kannanottojaan pidetään helposti maan virallisen ”kennelpolitiikan” heijastumina riippumatta siitä, mitä yksityiset motiivit arvosteluun tässä tapauksessa olivat.

Arvostelu aiheutti Englannissa aikamoisen kohun. Nolointa kohussa oli, että samaan aikaan Suomi, Ruotsi ja Norja ovat Suomen johdolla neuvottelemassa Englannin kennelklubin kanssa sopimusta, jolla näiden kolmen maan tuomareiden hyväksymistä arvostelemaan Englannin suurissa sertifikaattinäyttelyissä helpotetaan ja vastaavasti englantilaisten tuomareiden käyttöä näiden Pohjoismaiden kansallisissa kaikkien rotujen ja erikoisnäyttelyissä edesautetaan.  Englannin puolelta kysymys on Suomen, Ruotsin ja Norjan tuomarikoulutuksen ja tuomareiden tason arvostuksesta. Meidän onneksemme yksityiskohtaiset tiedot viime aikoina suunnitelluista tuomareiden näyttöpätevöinneistä eivät ole levinneet Englantiin.

Englannista tulleiden tietojen mukaan tämä yksittäisen tuomarin täysilaidallinen ei ole vaikuttanut neuvottelujen kulkuun.

Englannissa kohun puhkeamisen jälkeen arvostelemassa olleet tuomarit ovat hekin omalta osaltaan pyrkineet korostamaan, että kysymys on ollut todellakin yksittäisen henkilön mielipiteistä, jotka eivät saa jakamatonta hyväksyntää muiden suomalaisten harrastajien keskuudessa.

Englantilaisessa Dog World -lehdessä olleen Andrew Bracen suositun kolumnin otsikkona olikin äskettäin ”Toisenlainen suomalainen mielipide”. Kolumnissa siteerataan laajalti Rainer Vuorista, joka toteaa, miten suuresti kokeneimmat suomalaiset tuomarit ovat vuosien mittaan kunnioittaneet englantilaisia kasvattajia ja miten he edelleenkin uskovat Englannin olevan puhdasrotuisten koirien Mekan.

Hän kertoo haastattelussa, miten englantilaiset kasvattajat ovat muovanneet monet rodut sellaisiksi, joina me tunnemme ne tänä päivänä, ja miten suomalaiset kasvattajat sodan  jälkeisinä köyhinä aikoina käyttivät rahansa Englantiin suuntautuneisiin opintomatkoihin tutustuakseen kasvattajiin, joiden kasvatustyötä he ihailivat.

Raineria lainatakseni: ”Suomen ja Englannin välisen yhteistyön tuloksena suomalaisissa koirissa tapahtui huikea parannus 1980- ja 1990- luvuille saakka, jolloin Suomessa elettiin monissa roduissa kulta-aikaa.”

Jos tuo kulta-aika on ohi, niin kuin se näyttää olevan, meidän kannattanee miettiä, mikä meidän kennelharrastuksemme ja koiranjalostuksemme viitekehys on. Samalla voisi kysyä, kannattaako meidän kääntää selkämme niille maille, joiden pitkä koiranjalostusperinne on hyödyttänyt niin paljon meidän omaa koiranjalostustamme - ja voisi hyödyttää jatkossakin, mikäli me suhtaudumme maailmaan avoimin mielin.

*** 

Englantia puhuvat maat eivät tunnu olevan muutenkaan suosiossa. FCI:n täys- ja liitännäisjäseninä olevista englantia puhuvista maista on viime aikoina tullut huolestuttavia viestejä. FCI neuvottelee parhaillaan uudesta sopimuksesta Australian kanssa (australialaisethan hylkäsivät täysjäsenyyden joitakin vuosia sitten), ja Etelä-Afrikassa tuntuu voimistuvan vastarinta FCI:n sanelupolitiikkaa vastaan.

Kun kansainvälisen kattojärjestömme suhteet Englantiin ja Pohjois-Amerikkaan ovat jo ennestään huteralla pohjalla, vaara kansainvälisen kennelkentän entistä suurempaan jakautumisesta on todellinen. Ja se ei olisi kenenkään onni, eikä sitä pitäisi edesauttaa.

Kirsti Lummelampi