Suomen Kääpiökoirat ry - Arkisto - Puheen­johtajan palstat - 2007 - 2007-01Omat koirat purivat

Omat koirat purivat

Kun viime syksyn kuumat keskustelunaiheet näyttelysääntöesityksistä ja dopingista olivat ehtineet vaimentua, helmikuussa saatiin uutta puheenaihetta Yleisradion TV1:n M.o.t.-ohjelman myötä.

Tunteet niin "maallikoiden" kuin eri rotujen aktiiviharrastajienkin keskuudessa kävivät kuumina vaimentuakseen liiankin pian.  Lieneekö niin, että me olemme tottuneet aina uusiin ja uusiin lööppiotsikoihin, emmekä jaksa paneutua samaan aiheeseen paria päivää kauemmin.

Valitettavasti vain itse ohjelman luomat mielikuvat rotukoirajalostuksesta, koiriemme terveydestä ja niin Kennelliiton kuin rotujärjestöjenkin roolista  tulevat haittaamaan harrastustamme vielä pitkään, eikä näitä ongelmia korjata kirjaamalla strategiapapereihin yleviä ajatuksia kennelharrastuksen julkisuuskuvan kohentamisesta, jos konkreettinen, pitkäjänteinen työ takkuilee.

Nyt jo on nähty, miten monissa tiedotusvälineissä on toisteltu tuossa M.o.t.-ohjelmassa tulenjohtajana toimineen Marjatta Snellmanin (ent. Kärkkäinen) professorin arvovallalla esittämä teesi, jonka teemat ovat meille kauemmin harrastaneille hyvin tuttuja ja joilla ei aina näytä olleen tieteellistä perustaa, niin usein hän on leimannut tiettyjä silmätikukseen ottamiaan rotuja. Näytti myös siltä, että jopa Voittaja-näyttelyn kuvauskohteet ja haastateltavat oli tarkoin valittu palvelemaan näitä samoja tarkoitusperiä.

Itse ohjelman tekijät olivat  leikanneet haastateltavien lausuntoja hyvinkin rajusti, kuten heidän tapansa on. Haastattelut olivat kuitenkin nähtävänä kokonaisuudessaan videoina internetissä, ja näistä jäi yleisvaikutelmaksi, ettei meidän näkemyksiämme kovin voimallisesti tai asiantuntevasti puolustettu.  

Snellmanin ja toisen "kokonaisvaltaisen koiranjalostuksen" puolestapuhujana ohjelmassa ja sen ulkopuolella toimineen Riitta Liimataisen roolien kyseisessä ohjelmassa olisi pitänyt ja pitäisi herättää kysymyksiä niin ohjelmantekijöiden, heidän itsensä ja meidän Kennelliiton päättäjien keskuudessa. Molemmathan ovat jäseniä Kennelliiton jalostustieteellisessä toimikunnassa, jossa Snellmanilla on monivuotinen ura. Hän on myös istunut Kennelliiton hallituksessa päättämässä asioista, joita nyt julkisuudessa arvostelee.

Jos molempien näkemykset ovat täysin ristiriidassa Kennelliiton sääntöjen ja koko puhdasrotuisten koirien jalostuksen ideologian kanssa, miten he voivat edelleenkin istua hyvällä omallatunnolla ko. toimikunnassa?  Vanhat herrasmiessäännöt, joiden mukaan toimikuntien puheenjohtajat käytännössä valitsevat toimikuntien jäsenet, eikä hallituksen jäsenten ole sopivaa panna hanttiin, on myös syytä ottaa uuteen tarkasteluun.

Omalta osaltani lupaan myös pitää ennakkoon hieman enemmän ääntä, kun olen havaitsevinani maamiinan, joka pitäisi kiertää sen sijaan että siihen astutaan suin päin!  (Ruotsissahan oli viime syksynä samanlainen ohjelma, jonka mielikuvien hälventämiseksi Ruotsin kennelklubi joutui tekemään paljon työtä, joten yllätyksenä tämä aihe ei tullut.)

Osin olemme tilanteeseen itse syyllisiä. Olen jo aiemmin arvostellut kannaltaan pieniltäkin roduilta vaadittavia Jalostuksen tavoiteohjelmia, joiden tarkoitus lienee ollut hyvä, mutta toteutus on jo kääntynyt koko puhdasrotuisten koirien jalostusta  vastaan: ohjelmiahan ei hyväksytä, ellei niihin sisällytetä pitkää rimpsua sairauksia (niitäkin, jotka eivät aiheuta ongelmia rodun koko kannassa) ja ellei hyvinkin terveitä, pitkäikäisiä rotuja leimata jollain tavalla ongelmallisiksi.  Kun ohjelmat ovat laajalti luettavissa internetissä ja muissa julkaisuissa, ei ihme, että rotukoirat leimautuvat koiran hankkimista harkitsevien silmissä sairaiksi.

Tästä on esimerkkinä vaikkapa äskettäin suuressa sanomalehdessä ollut artikkeli, jossa siunailtiin mopsin silmien lisäksi coton de tuléarien polvivikaa ja silmäsairauksia mainitsematta, että ongelmat ovat suhteellisen vähäisiä koko maan kannassa, ja niistä ei tiedettäisi, jos ei tehtäisi niin kuin monissa muissa maissa, joissa koiria ei tutkita!

Mitä sitten voidaan tehdä, jotta rotukoirien rapautunut maine saataisiin korjattua ja jopa parannettua, eli tämä ns. rotukoirabrändi vahvistettua?

Kattojärjestötasolla voidaan ja pitää tehdä paljonkin, sillä "poliitikkojen" puheet eivät riitä, ellei niissä ole substanssia eikä osata kertoa, miten paljon Pohjoismaissa on jo tehty. 

Kun meillä on tänä päivänä käytössä monenlaisia erinomaisia työkaluja eri sairauksien DNA-kartoituksista alkaen, nuo työkalut olisi korkea aika ottaa käyttöön ja hyväksyä myös Kennelliiton tasolla. Niistä pitää myös osata kertoa. Vastuuta ei voida sälyttää yksinomaan rotujärjestöjen tai yksittäisten kasvattajien harteille, vaikka joskus tuntuukin kuin Suomessa kasvatettaisiin hyviä ja terveitä koiria byrokraateista huolimatta.

Samaan aikaan meidän tulee kehittää viestinnän keinojamme niin, että meillä on heittää tuleen osaavia, tietäviä ja riittävän pitkällä ja laajalla  perspektiivillä puhdasrotuisten koirien kasvatuksen historiaa tuntevia edustajia kertomaan meidän näkökulmamme oli sitten kysymyksessä media tai eduskunnan valiokunnat.

Ja meillä tulee olla kriisiviestintävalmiudet, jolloin pystymme vastaamaan virheelliseen tietoon välittömästi eikä vasta viikkojen päästä kun toimikunnat ja hallitukset ovat käsitelleet asian - jolloin on jo liian myöhäistä. Ei kukaan puolusta rotukoiria, jollemme tee sitä itse.

Kirsti Lummelampi