Suomen Kääpiökoirat ry - Arkisto - Artikkeleita - FCI eilen ja tänään
FCI logo
FCI logo
FCI logo
FCI logo

(SKKY Tiedote 3/2005)

FCI

Historiaa ja nykypäivää


Kirsti Lummelampi

Nyt jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan suomalaisten koiraharrastajien sanastossa on kummitellut FCI, Fédération Internationale Cynologique eli kansainvälinen koiranjalostusliitto, johon Suomikin on kuulunut jäsenenä jo vuodesta 1935.

Yleiseen tietoisuuteen kennelväen keskuudessa FCI tuli oikeastaan vasta sen jälkeen, kun Suomen rajat avattiin vuonna 1988 ja matkustaminen vapaasti koirien kanssa raivotautivapaiden maiden ulkopuolelle tuli mahdolliseksi.

Tänä päivänä FCI:een vedotaan melkein asiassa kuin asiassa. Tulevaisuuden kiperä kysymys on kuitenkin, miten hyvin FCI pystyy täyttämään sille asetetut odotukset kansainvälisenä järjestönä, jonka jäsenmäärä ja rakenne ovat kokeneet suuria muutoksia Euroopan poliittisen kartan myllerryksessä ja suurten ja perinteikkäiden kennelmaiden pysytellessä edelleenkin järjestön ulkopuolella.


FCI on ollut olemassa vuodesta 1911 lähtien, jolloin Alankomaat, Belgia, Itävalta, Ranska ja Saksa yhdistivät voimiaan edistääkseen puhdasrotuisten koirien jalostusta ja harrastusta. Järjestön toiminta lopahti ensimmäisen maailmansodan aikana, ja se herätettiin henkiin Ranskan ja Belgian toimesta vuonna 1921. Suomi liittyi FCI:een vuonna 1935.

FCI ei ole kansainvälisten urheiluliittojen tapaan aidosti kansainvälinen, maailmanlaajuinen kattojärjestö, sillä koiranjalostuksen tärkeimmät maat, Iso-Britannia ja Pohjois-Amerikan maat eli USA ja Kanada ovat pysytelleet FCI:n ulkopuolella. Myös Australialla on vain toinen jalka FCI:n oven raossa, sillä 1990-luvun muutaman vuoden täysjäsenyyskokeilun jälkeen australialaiset kennelharrastajat äänestivät jaloillaan todettuaan, etteivät FCI ja sen kansainväliseen valion tittelit tarjonneet riittävästi rahalle vastiketta.

Tämä tarkoittaa myös, että merkittävä osa maailman kennelharrastusta on FCI:n ulkopuolella. Tätä kuvaavat mm. rekisteröintiluvut. Kun FCI-maat rekisteröivät nykyisin vuodessa noin 2,2 miljoonaa koiraa (näistä 1,2 miljoonaa Euroopassa), USA:n kennelklubi AKC rekisteröi yksinään lähes miljoona koiraa, Englanti 200 000, Kanada 100 000 ja Australia 65 000.

FCI:n organisaatiota ja hallintoa ei voi verrata tehokkuudessa ja koiraharrastuksen tasossa pitkät perinteet omaavien USA:n tai Englannin kennelklubien toimintaan. Siinä missä esimerkiksi USA:n kennelklubia AKC:ta hoidetaan kuin mitä tahansa suuryritystä, FCI on edelleenkin monessa suhteessa harrastelijamainen organisaatio, jonka hallitus kokoontuu pari kertaa vuodessa ja toimikunnat kenties kerran vuodessa. FCI:llä ei ole myöskään sensuuruista nykyaikaista ja ammattimaista toimisto-organisaatiota, jollaista tämän kokoluokan kansainväliseltä järjestöltä voisi odottaa.

Niinpä kokousten esityslistat ja pöytäkirjat viipyvät, ja jos joskus harvoin pidetään FCI:n, Englannin kennelklubin ja AKC:n yhteisneuvotteluja, niiden muistiot ovat varmimmin saatavina Englannin tai USA:n kautta kuin suoraan FCI:stä. Usein meikäläisten rotujärjestöjenkin toimintakertomukset ovat FCI:n toimintakertomuksia informatiivisempia.

Vaikeudet johtuvat FCI:n jäsenmaiden heterogeenisuudesta sekä päätöksentekomekanismista, joka ei ota huomioon suurten kennelmaiden (kuten Suomen ja Ruotsin) painoarvoa, vaikka näissä maissa kenneltoiminta on aivan toista luokkaa kuin vaikkapa Puerto Ricossa tai Costa Ricassa. FCI:n suurina rahoittajina kullakin pohjoismaalla on nimittäin samanarvoinen ääni FCI:n asioista päätettävissä kuin uusilla, pienillä jäsenmailla. Niinpä "uudet" maanosat kuten latinalainen Amerikka muodostavat FCI:ssä tehokkaan blokin, joka pystyy vaikuttamaan pitkälle järjestön päätöksiin ja sitä kautta Suomenkin koiraharrastukseen. Myös uudet Itä-Euroopan jäsenmaat näyttäisivät ryhmittyvän Manner-Euroopan saksankielisten maiden ympärille.

Yleiskokous ja hallitus

FCI:n ylin päättävä elin on yleiskokous, joka kokoontuu vähintään kerran kahdessa vuodessa. Kukin maa saa lähettää yleiskokoukseen korkeintaan kolme edustajaa, mutta yhteensä kullakin maalla on vain yksi ääni. Lisäksi kukin maa saa edustaa valtakirjalla yhtä muuta maata. Tänä vuonna FCI:n yleiskokous pidettiin Buenos Airesissa Argentiinassa.

FCI:n yleiskokous päättää FCI:n yleisestä ohjelmasta, ottaa ja erottaa uudet jäsenet, päättää jäsenmaksuista ja kansainvälisistä näyttelyistä ja kokeista perittävistä maksuosuuksista ja kennelnimimaksuista, päättää FCI:n säännöistä, valitsee kuusi jäsentä nelivuotiskaudeksi FCI:n hallitukseen, päättää pysyvien toimikuntien jäsenistä ja tehtävistä, päättää yleisistä poliittisista kysymyksistä, hyväksyy hallituksen toiminta- ja talouskertomuksen, päättää yleiskokouksen ja maailmannäyttelyjen järjestäjämaista viisi vuotta etukäteen ja päättää niistä maista, joille maailmannäyttelyn järjestämisoikeus myönnetään niinä vuosina, jolloin FCI:n yleiskokousta ei pidetä. Yleiskokous hyväksyy myös uudet CACIB-rodut.

FCI:n hallitukseen kuuluu kuusi jäsentä, minkä lisäksi hallituksessa on edustaja kustakin vähintään 60000 koiraa viimeksi kuluneena vuonna rekisteröineestä maanosasta. (Hallituksessa ei ole edustettuna Afrikka, jonka rekisteröintimäärät eivät riitä hallituspaikkaan.) Hallitus kokoontuu vähintään kaksi kertaa vuodessa, ja se valitsee keskuudestaan puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja rahastonhoitajan. Nämä muodostavat hallituksen työvaliokunnan. Suomen edustajana FCI:n hallituksessa on ollut vuodesta 1995 lähtien Kari Järvinen.

FCI:n yleiskokous nimittää pysyvien toimikuntien (rotumääritelmätoimikunta, lakiasiain toimikunta ja tieteellinen toimikunta) jäsenet ja huolehtii myös näiden toimikuntien kokousedustajien kustannuksista. Aikanaan Suomen kynologiaa ja tieteellistä tutkimusta tieteellisessä toimikunnassa edusti kunniakkaasti professori Saki Paatsama. Tällä hetkellä suomalaisia ei ole näissä FCI:n pysyvissä toimikunnissa.

Lisäksi FCI:llä on useita ei-pysyviä toimikuntia vinttikoira- ja palveluskoiratoimikunnista luolakoira- ja kanakoiratoimikuntaan ja näyttely- ja tuomaritoimikuntaan. Näihin vapaaehtoistoimikuntiin kukin maa nimittää itse jäsenet ja vastaa myös edustajiensa kustannuksista. Suomella on viime vuosina ollut edustus kaikissa FCI:n ei-pysyvissä toimikunnissa. Usein nämä toimikunnat kokoontuvat vain kerran vuodessa eikä aina silloinkaan, ja ylimalkaisista toimintakertomuksista on hankala saada selville, onko toimikunta itse asiassa saanut mitään konkreettista aikaan.

FCI:n hallituksen jäsenet

Toimisto ja tilastoja

FCI:n toimisto sijaitsee Thuinin pikkukaupungissa Belgiassa, missä järjestö kunnosti kymmenkunta vuotta sitten 200 vuotta vanhan suojellun kivitalon toimistotiloikseen. Remontin jälkeen taloa esiteltiin kertomalla, että toimisto vie rakennuksesta kaksi kerrosta, yksi kerros on varattu kynologista museota varten, vintillä on varastotilaa ja kellarikerroksessa on tilaa vaikka viinikellarille!

FCI:n toimiston johtajana eli pääsihteerinä toimi pitkään belgialainen vanha herra, Ernest Vanherle. Hänen jäätyään eläkkeelle toimiston johtoon pääsihteeriksi valittiin toinen belgialainen, Yves de Clercq.

Toimiston tehtävänä on FCI:n organisaation päiväkohtaisten tehtävien koordinointi ja toimistorutiinien pyörittäminen kansainvälisistä näyttelyistä ja CACIB-vahvistuksista kennelnimien myöntämiseen.

Vuoden 2003 tilastot osoittavat, että FCI-maissa järjestettiin 522 kansainvälistä näyttelyä (349 vuonna 1994). Näissä maissa oli lähes 9000 ns. kansainvälistä tuomaria, jotka voivat jakaa CACIB:eja. Tuoreemmat, vuodelta 2004 olevat tilastot puolestaan osoittavat, että FCI myönsi kaikkiaan 4679 kansainvälisen muotovalion ja hieman toista sataa erilaista käyttövalionarvoa.
FCI:n tehtäviin kuuluu myös kennelnimen myöntäminen. Vuonna 2004 rekisteröitiin lähes 29000 kennelnimeä (22000 vuonna 1994), joista yli 15000 Japanissa. Kaiken kaikkiaan FCI on rekisteröinyt vuodesta 1911 lähtien lähes 600000 kennelnimeä.

On kuitenkin huomattava, että FCI:llä ei ole yhteistyötä kennelnimien rekisteröinnissä ja hyväksymisessä Englannin ja USA:n kennelklubien kanssa, mistä syystä on täysin mahdollista, että joku vanha tunnettu englantilainen kennelnimi hyväksytään virallisesti käyttöön jossain FCI-maassa. (Esimerkkinä mainittakoon kuuluisat Ozmillion-yorkshirenterrierit Englannissa, jotka myöhemmin putkahtivat esiin lhasa apsoina Tanskassa!)

FCI julkaisee myös viralliset rotumääritelmät, jotka tulisi periaatteessa julkaista kaikilla järjestön virallisilla kielillä (ranska, englanti, saksa ja espanja). Käytännössä käännöksien saaminen rotumääritelmistä saattaa kestää, minkä lisäksi me suomalaiset saamme yleensä odottaa jonkin aikaa rotumääritelmien suomentamista. Nykyisin FCI:ltä tulevissa rotumääritelmissä on kuitenkin voimaantulopäivämäärä, eikä enää pitäisi käydä niin kuin takavuosina, jolloin rotumääritelmä oli saattanut tulla voimaan ennen kuin se oli ehditty postittaa FCI:n toimistossa kansallisille kennelklubeille.

Rahoitus

FCI rahoittaa toimintansa pääasiassa jäsenmaiden maksamilla jäsenmaksuilla, kansainvälisistä näyttelyistä ja kokeista perittävällä "häntäverolla" sekä kennelnimien rekisteröinneistä saatavilla tuloilla.

Jäsenmaksut muodostavat vain muutaman prosentin FCI:n tuloista, sillä täysjäsenet maksavat 900 euroa ja ulkojäsenet 400 euroa vuodessa.

FCI:n suurin tulolähde ovat eri maissa järjestettävät kansainväliset näyttelyt, joista FCI:lle maksetaan 1,25 euron suuruinen häntävero jokaisesta näyttelyluetteloon merkitystä koirasta. Viime vuonna nämä näyttelyverot muodostivat lähes 75 prosenttia FCI:n miljoonan euron kieppeissä pyörivistä tuloista, joten ei ihme, että sen hallitus on päättänyt luopua maakohtaisista kansainvälisten näyttelyiden kiintiöistä ja antaa jäsenmaidensa järjestää niin monta CACIB-näyttelyä kuin ne haluavat.

Päätös ei näytä herättäneen sen kummempaa julkista periaatekeskustelua siitä, miten kansainvälisten näyttelyiden määrän lisääntyminen vaikuttaa osanottajamääriin tai kansainvälisen muotovalion arvoon ja arvostukseen, jos CACIBeista tulee monien maiden kansallisiin sertifikaatteihin verrattavaa tusinatavaraa.

FCI sai vuonna 2004 CACIB-maksuina tuloina lähes 800000 euroa. Toiseksi suurin yksittäinen tulolähde olivat kennelnimet, joista FCI laskuttaa tällä hetkellä kuusi euroa kennelnimeä kohti. Vuonna 2004 näitä tuloja tuli yli 170000 euroa eli lähes 16 prosenttia kaikista FCI:n tuloista.

FCI:n menoista palkat sivukuluineen muodostivat vuonna 2004 suurimman menoerän eli lähes 410 000 euroa. FCI:n hallitus käytti kokouksiinsa ja matkoihinsa lähes 105000 euroa, ja eri maanosien osastojen taloudelliseen tukeen käytettiin noin 65000 euroa. Järjestön tulos viime vuodelta osoitti lähes 120000 euron ylijäämää.

Laskettaessa Suomen vuosittaista laskua FCI:lle on otettava huomioon ensinnäkin jäsenmaksu, jonka suuruus itse FCI:lle on 900 euroa ja Euroopan osastolle 100 euroa vuodessa. Sen jälkeen tulevat kennelnimien rekisteröimisestä perittävät maksut (viime vuonna suomalaiset kennelharrastajat rekisteröivät 528 uutta kennelnimeä) sekä ennen kaikkea kansainvälisistä näyttelyistä maksettava koirakohtainen häntävero, joka Suomen suurten näyttelyiden kohdalla kohoaa huomattaviin summiin.

Esimerkiksi viime syksyn 8000 koiran Voittajanäyttelyn vero FCI:lle pyöri 10000 euron tietämissä. Kun mukaan lasketaan kaikki Suomessa viime vuonna järjestetyt kansainväliset näyttelyt, luku kohoaa huomattaviin summiin. Tämän lisäksi Suomi maksaa vapaaehtoisten toimikuntien edustajiensa (yleensä yksi lukuun ottamatta näyttelytoimikuntaa, johon Suomesta lähetetään edustajan lisäksi myös sihteeri) matka- ja muut kustannukset.

FCI:n piirissä onkin herättänyt paljon keskustelua rahoituksen jakautuminen eri maanosien kesken, sillä Euroopan maat rekisteröivät 1,2 miljoonaa koko FCI:n alueella rekisteröitävistä kahdesta miljoonasta koirasta ja lisäksi Euroopassa järjestettävät kansainväliset näyttelyt ovat aivan toista kokoluokkaa kuin vaikkapa monissa latinalaisen Amerikan maissa järjestettävät kansainväliset näyttelyt - ovathan esimerkiksi Puerto Ricon 600 koiran näyttelyiden häntäverotulot aivan toista luokkaa kuin Suomen tai Ruotsin kansainvälisten näyttelyiden tuotot. Kuitenkin sekä Puerto Ricolla että Suomella on yksi ääni FCI:n yleiskokouksissa.

Vastavuoroisuusperiaate

FCI:n jäsenmaiden toimintaa säätelee vastavuoroisuusperiaate. Niinpä FCI-maat hyväksyvät toinen toistensa rotukirjat ja rekisteröinnit. Eli kun koira on rekisteröity yhdessä FCI-maassa, myös toinen FCI-maa hyväksyy koiran paperit ja ottaa koiran oman maansa rekisteriin.

FCI hyväksyy myös Englannin, Kanadan ja USA:n virallisiin rekistereihin merkityt koirat, jotka voivat saada oman maansa kennelliitolta joko vientisukutaulun tai ns. vahvistetun sukutaulun (certified pedigree). Käytännössä esiintyy runsaasti lipsumista, ja meillekin tuttuja esimerkkejä ovat epävirallisiin amerikkalaisiin tai kanadalaisiin rekistereihin merkityt koirat, jotka on "uitettu" SKL-FKK:n koirarekisteriin muiden maiden kautta tai hyväksytty meillä erikoisrekisteriin. Toisaalta meillä on merkitty ER-rekisteriin koiria, joiden sukutaulussa on ollut kolme sukupolvea FCI-rekisteröityjä, mutta eri FCI-maiden ns. odotusrekistereissä olevia koiria, joiden pitäisi täyttää FIN-rekisterin vaatimukset.

Viime aikoina mm. Unkarin kennelklubin rekisteröinnit ovat aiheuttaneet huolta, sillä Unkarin kautta välitetään lemmikkimarkkinoille useissa muissa Itä-Euroopan maissa tuotettuja pentuja.

Periaatteessa Englanti, USA ja Kanada hyväksyvät FCI-maiden rekisteröinnit, mutta käytännössä on tapahtunut, että esimerkiksi USA:n kennelklubi AKC on asettanut rajoituksia joidenkin uusien FCI-maiden rekisteröintien hyväksymiselle, koska se ei ole ollut vakuuttunut sukutaulujen tai rekisteritodistusten luotettavuudesta.

Englannin, Kanadan ja USA:n kennelklubit eivät myöskään hyväksy uusia rotuja yhtä nopeaan tahtiin kuin FCI, joten harvinaiset rodut joutuvat siellä erilaisiin erikoisrekistereihin, eivätkä ne saa maan kennelklubin rekisterikirjaa tai oikeutta osallistua näyttelyihin ja kilpailuihin ennen kuin ne täyttävät tietyt kriteerit rodun kokonaismäärän ja järjestäytyneen toiminnan osalta.

FCI:n rekisteröintimääräykset eivät myöskään ole pysyneet ajan tasalla erityisesti Euroopassa, jossa EU:n ja Euroopan talousalueen alueella kasvattajat voivat muuttaa maasta toiseen tiheäänkin tahtiin työn tai muun syyn takia. Kennelnimellä voi myös olla kahdessa eri maassa asuvat omistajat, ja mm. Benelux-maissa on ollut yleistä, että koiria on rekisteröity toisessa maassa kuin missä kennelnimen haltija asuu. Mikäli kennelnimen alkuperäinen rekisteröintimaa vaihtuu joka kerran, kun sen haltija muuttaa maasta toiseen, myös jalostuksen ja kasvattajan kasvatustoiminnan seuranta vaikeutuu.

FCI:n vastavuoroisuusperiaate koskee myös ulkomuototuomareita, eli kukin FCI-maa hyväksyy toisen FCI-maan myöntämät tuomarioikeudet. Sen sijaan Englanti ja USA eivät ole olleet valmiita hyväksymään FCI-maiden tuomaripätevyyksiä automaattisesti, vaan ne hyväksyvät tuomarit tapauskohtaisesti heidän kokemuksensa ja pätevyytensä perusteella, ja jopa FCI:n ulkojäsenenä oleva Australia vaatii maahan tulevia ulkomaisia tuomareita täyttämään yksityiskohtaisen kyselykaavakkeen, josta tuomarin kokemus käy ilmi. Näin ollen ei ole mahdollista, että Englantiin hyväksyttäisiin sertifikaattinäyttelyihin rotua arvostelemaan tuomari, joka ei ole koskaan arvostellut yhtään rodun edustajaa tai jonka kotimaassa rotua ei lainkaan ole. FCI-maissa tämä sen sijaan käy.

Englannin ja USA:n vastahakoisuuden syynä on, että tuomarikoulutus ja tuomariksi pätevöimisvaatimukset vaihtelevat suuresti eri FCI-maissa. Siinä missä suomalaiset tuomarit käyvät läpi peruskurssit, erikoiskoulutukset, harjoitusarvostelut ja koearvostelutilaisuudet, jonkun uudemman FCI-maan tuomari voi saada kaikkien rotujen arvosteluoikeudet muutamassa vuodessa- kun sattui asumaan kennelklubin vieressä ja kaverikin oli tuomari, kuten erään tuomarivieraan kerrotaan selittäneen.

Kun tuomari on muodollisesti pätevä, hän voi arvostella rotuja, joita hänen kotimaassaan ei ole lainkaan, eli meilläkin voi sattua, että Balkanin maasta kotoisin oleva tuomari arvostelee pohjoismaisia koirarotuja, joista hänellä tuskin on paljoakaan kokemusta - tietenkin edellyttäen, että näyttelytoimikunnat kutsuvat hänet arvostelemaan miettimättä lainkaan, mille roduille kyseistä tuomaria on asiallista käyttää.

FCI säätelee itse asiassa tuomareita hyvin vähän, sillä kukin maa vastaa tuomareidensa pätevöimisestä melko löyhien yleisohjeiden puitteissa. Esimerkiksi kansainvälisiin näyttelyihin oman maansa ulkopuolelle tuomari hyväksytään arvostelemaan, mikäli hänen valmistumisestaan on kulunut kaksi vuotta.

FCI hyväksyy tunnustamiensa järjestön ulkopuolisten maiden kuten Englannin, Kanadan ja USA:n ulkomuototuomareiden arvosteluoikeudet.

Rotumääritelmät

Englannilla, USA:lla ja FCI:llä on kaikilla omat rotumääritelmänsä ja voi hyvinkin käydä niin, että koira on USA:n rotumääritelmän mukaan korkealuokkainen yksilö, mutta FCI:n rotumääritelmän mukaan nollan arvoinen. Esimerkkinä voi mainita sinisen pomeranianin, joka on sallittu USA:ssa, mutta ei FCI:ssä, tai black and tan-pommin, joka taas kelpaa muualla, mutta ei Englannissa.

FCI:n rotumääritelmät perustuvat rodun alkuperämaan rotumääritelmiin, mikä on luonnollista ja ymmärrettävää paitsi silloin, kun rodun alkuperämaa muuttaa yhtäkkiä rotumääritelmäänsä radikaalisti kuten joissakin roduissa on tapahtunut. Kun rotumääritelmän laatii rodun alkuperämaa, rotumääritelmissä on suuria eroja, sillä eri maissa on erilainen koiranjalostuskulttuuri ja perinteet. Kun esim. ranskalaiset ovat olleet joissakin roduissa melko lyhytsanaisia, italialaiset ovat olleet sitäkin yksityiskohtaisempia, ja eipä muutama vuosi sitten ollut asiaa kehään arvostelemaan maltankoiria ellei ollut taskulaskin ja mittanauha mukana sekä sen päälle vielä neliöjuurien laskutaitoa. Onneksi rotumääritelmää on sittemmin yksinkertaistettu.

Kun rodun alkuperämaa saa päättää rotumääritelmästä, maasta riippuen yksittäisten kasvattajien vaikutusvalta saattaa määrätä hyvinkin pitkälle, minkälaisia muutoksia rotumääritelmiin tehdään. Kerrotaan joidenkin ranskalaisten bichon frisé-kasvattajien hermostuneen huonosta näyttelymenestyksestään kansainvälisillä areenoilla, minkä jälkeen he säätivät, että bichon frisén turkin on oltava luonnonmukainen eikä sitä saa muotoilla sakseilla, jos ei halua tulla hylätyksi näyttelyssä. Pohjoismaat ovat onneksi pitäytyneet anglosaksisessa käytännössä, ja bichonit voidaan esittää sellaisena kuin muuallakin suuressa maailmassa.

Jos taas joku on ihmetellyt FCI-näyttelyiden osittain epäloogista ryhmäjakoa, selitykseksi kerrotaan, että esimerkiksi mäyräkoirat kilpailevat omana ryhmänään, koska vaikutusvaltaiset saksalaiset mäyräkoirakasvattajat ovat näin joskus halunneet. Terrieriryhmän kohdalla voidaan myös miettiä, onko englanninkääpiöterrierin, silkkiterrierin ja yorkshirenterrierin ryhmäsidonnaisuus päätetty pelkän rodun nimen perusteella, sillä kunkin rodun kotimaassa painotetaan kysymyksessä olevan kääpiökoirien.

Joidenkin rotujen kohdalla käytetään ns. vastuumaan periaatetta silloin, kun rodun kotimaa ei ole FCI:n jäsen. Niinpä esimerkiksi lhasa apson vastuumaaksi on nimetty Iso-Britannia, ja FCI on hyväksynyt rodulle sen englantilaisen rotumääritelmän.

Siinä missä englantilaiset ja amerikkalaiset rotumääritelmät ovat säilyneet käytännössä muuttumattomina sukupolvien ajan, FCI:n rotumääritelmät saattavat muuttua viiden vuoden välein - rodun kotimaan valtavirtausten mukaan. Joissakin roduissa muutokset saattavat olla niin perustavaa laatua, etteivät kasvattajat pysty muuttamaan rodun ulkonäköä tai mittasuhteita yhdessä yössä uuden rotumääritelmäversion tultua voimaan. Näin on käynyt esimerkiksi chihuahualla, jonka rotumääritelmää Meksiko on muuttanut säännöllisin väliajoin.

FCI:n, Englannin ja USA:n kennelklubit ovat keskustelleet rotumääritelmien yhdenmukaistamisesta useissa kongresseissa, mutta edistystä ei ole saavutettu. Näin ollen fawn-värinen schipperke on edelleenkin kelvoton FCI-maissa, mutta kelpaa Englannissa ja USA:ssa. Rotumääritelmien yhdenmukaistamisessa on myös juridinen ongelma, sillä USA:ssa rotujärjestöllä on tekijänoikeudet rotunsa rotumääritelmään.

FCI:n ulkojäsenenä oleva Australia muodostaa oman lukunsa muiden FCI-maiden joukossa. Siellä on käytetty pääasiassa Englannin rotumääritelmiä, eikä FCI edes vaatinut omien rotumääritelmiensä omaksumista Australian ollessa muutaman vuoden ajan FCI:n täysjäsenenä.

Näyttelytoiminta

FCI:llä on kansainvälisiä ja sen hyväksymiä arvonäyttelyjä (Maailmannäyttely ja eri maanosien voittajanäyttelyt) koskevat näyttelysäännöt, joissa määrätään ensisijaisesti CACIBien ja Voittajatitteleiden jaosta. Yhtenäisistä näyttelysäännöistä on puhuttu kautta aikojen, mutta tilanne on edelleenkin sama kuin tuomareiden pätevöimisessäkin: kukin taaplaa tyylillään. Joissain maassa ei anneta suuremmissa näyttelyissä lainkaan kirjallisia arvosteluja, joissain toisissa rotu saatetaan arvostella eri kokoluokissa, ja jotkut noudattavat omaa ryhmäjakoaan.

Meille hyväksyttiin muutama vuosi sitten FCI:n ja Manner-Euroopan sääntöjä mukailevat näyttelysäännöt, joihin palautettiin valioluokka takaisin, kun taas muissa Pohjoismaissa on edelleenkin käytössä laatuarvostelun ykköset ja SA:t kuten meilläkin ennen - eikä kukaan ole vienyt Ruotsilta, Norjalta tai Tanskalta kansainvälisten näyttelyiden järjestämisoikeutta. Sen sijaan monet ulkomaiset tuomaritkin huokailevat meidän vanhojen näyttelysääntöjemme perään.

FCI:n näyteikkuna ulospäin on vuosittain järjestettävä maailmannäyttely, jonka järjestämisoikeudesta käydään yleiskokouksissa samanlaista kauppaa kuin muistakin suuren luokan kennelpoliittisista kysymyksistä. Kun järjestelyistä vastaa paikallinen kennelliitto, järjestelyt ja koiramäärätkin vaihtelevat.

Tällä vuosikymmenellä on kolme Maailmannäyttelyä Etelä-Amerikassa, missä osanottajamäärä jää reippaasti jälkeen Euroopassa järjestettävistä "tavallisistakin" kansallisista voittajanäyttelyistä. Tavanomaista myös on, että näiden arvonäyttelyiden tuomarilistoja koristavat eri FCI-maiden päättävissä elimissä ja muissa tärkeissä viroissa olevat tuomarit, ja harvemmin vaikkapa englantilaisilla roduilla on erikoistuomareita rotujen kotimaasta. Pohjoismaiden kunniaksi on todettava, että niissä on yleensä pyritty tekemään tuomarilistat kynologisen eikä yksinomaan järjestöpoliittisin perustein.

Uudet jäsenet

Neuvostoliiton luhistuminen ja Itä-Euroopan maiden esiinmarssi rautaesiripun takaa sekä entisen Jugoslavian pirstoutuminen 1990-luvun taitteessa ovat heijastuneet voimakkaasti FCI:n jäsenkuntaan ja myös sen sisäisiin voimasuhteisiin. Kun FCI:llä oli Euroopassa vielä kymmenen vuotta sitten 20 täysjäsentä ja 12 ulkojäsentä, nyt täysjäseniä on jo 32 ja ulkojäseniä 10. Viimeisimpinä uusina täysjäseninä hyväksyttiin kesällä Buenos Airesissa pidetyssä yleiskokouksessa Irlanti, Liettua, Latvia ja Ukraina, ja Kazakstan sai ulkojäsenyyden. Vuoroaan on edelleenkin odottamassa sellaisia maita kuin Bosnia- Herzegovina, Nicagarua ja Uzbekistan, joilla on FCI:een ns. sopimussuhde.

Afrikan mannerta edustaa ainoana täyssjäsenenä Etelä-Afrikka, jonka rekisteröintimäärät eivät riitä oman maaosaedustajan saamiseen FCI:n hallitukseen. Zimbabwen osalta tilanne on odottava, sillä vuoden 2003 yleiskokous päätti erottamisen sijasta poistaa maan FCI:n jäsenlistalta vuodesta 1999 maksamatta olleiden jäsenmaksujen takia. Näin maan kennelklubilla on mahdollisuus saada jäsenoikeutensa takaisin, kunhan poliittinen tilanne maassa rauhoittuu.

Australia ja Uusi-Seelanti ovat nyt edustettuina FCI:ssä ulkojäseninä. Australiahan ehti olla FCI:n täysjäsenenä muutaman vuoden, kunnes australialaiset kennelharrastajat päättivät toisin.

FCI:n jäsenmaat

FCI:n tulevaisuus

Kun reilut kymmenen vuotta sitten Ruotsin kennelliiton entinen puheenjohtaja ja FCI:n pitkäaikainen varapuheenjohtaja K.G. Fredricson teki tilaa FCI:n hallituksessa Kari Järviselle, hän kirjoitti testamenttinsa Hundsport-lehdessä kysellen FCI:n tulevaisuudennäkymiä. Hän totesi: "Yksi mies yksi ääni on tietysti demokraattista. Mutta kun tiedämme, että 80% tuloista tulee Euroopasta ja 80% koiraharrastuksesta tapahtuu Euroopassa, täytyy kysyä: onko viisasta ja kohtuullista, että kynologian suurilla mailla kuten Ranskalla ja Saksalla ei ole sen enempää valtaa kuin Panamalla ja Perulla?"

Fredricson mainitsi tuolloin FCI:n suurimmaksi vitsaukseksi amatöörimäisen organisaation ja päätöksenteon (niin että FCI:n yleiskokoukset ovat pääasiassa koiramaailman seurapiiritilaisuuksia). Eivätkö ne ajat ole jo ohi, kun FCI:n pääsihteerin pääasiallisin valintakriteeri on, että hän on eläkeläinen eikä maksa mitään, hän kyseli.

Kuluneen vuosikymmenen aikana FCI on saanut palkallisen pääsihteerin. Euroopassa Venäjä on jo ajanut Saksan ohi rekisteröinneissä ja saavuttanee pian Ranskan (vaikka länsimaiseen kennelkulttuuriin onkin vielä pitkä matka). Aasiassa Japani rekisteröi jo nyt FCI-maista eniten koiria, yli puoli miljoonaa vuodessa. FCI:n päätöksenteko-organisaatio on pysynyt kuta kuinkin samana. Osin samat herratkin istuvat edelleen järjestön hallituksessa, sillä tasa-arvokysymykset eivät näytä näyttelevän merkittävää roolia tässä kansainvälisessä järjestössä. Uusien jäsenten myötä organisaatiosta on tullut mikäli mahdollista entistäkin heterogeenisempi ja hallintokulttuuriltaan hierarkkisempi.

Suhteita Pohjois-Amerikkaan ja erityisesti USA:n kennelklubiin AKC:een ja Englannin kennelklubiin hoidetaan rutiininomaisesti, mutta yhteisen sävelen löytäminen tuntuu olevan vaikeaa varsinkin, jos FCI:ssä ei myönnetä sitä tosiseikkaa, että FCI saattaa tarvita AKC:ta ja Englannin kennelklubia enemmän kuin nämä tarvitsevat FCI:tä.

Erityisen kipeästi FCI:n hajanaisuus ja sen jäsenmaiden erilaiset intressit vaikuttavat Euroopan kennelharrastukseen ja sen edunvalvontaan Euroopan instituutioissa, joissa eurooppalaisten voisi kuvitella puhuvan yhdellä äänellä. Tuskastuneina FCI:n Euroopan osaston tehottomuuteen Englanti ja Ranska olivat aloitteentekijöinä viime vuonna pidetyssä eri Euroopan maiden yhteisessä neuvottelussa, jossa pohdittiin eurooppalaisen edunvalvonnan tehostamista ja yhteisen lobbarin hankkimista Brysseliin huolehtimaan kennelharrastuksen ja koiranjalostuksen eduista. Sekä Suomi että Ruotsi osallistuivat ensin Pariisissa ja nyt tämän vuoden alussa Lontoossa pidettyihin kokouksiin.

Näiden neuvonpitojen jälkeen myös FCI:n Euroopan osasto on osoittanut aktiivisuuden merkkejä. Vielä ollaan kuitenkin kaukana tilanteesta, jossa meillä Euroopassa olisi vaikkapa jalkapallon harrastajien maailmanlaajuiseen FIFA:an verrattava FCI ja sen alaisuudessa melko itsenäinen ja vahva oma maanosaorganisaatio, kennelmaailman UEFA.

FCI:n internetsivut: www.fci.be
FCI:n näyttelysäännöt
FCI:n tuomariohjesääntö