Suomen Kääpiökoirat ry - Arkisto - Puheen­johtajan palstat - 2005 - 2005-01Rodun kotimaan kuristuspanta

Rodun kotimaan kuristuspanta

- muuttuvatko FCI:n rotumääritelmät useammin kuin suomalaiset vaihtavat autoa?

Kun Suomi on FCI-maa, sen pitää noudattaa FCI:n hyväksymiä rotumääritelmiä siitäkin huolimatta, ettei näissä rotumääritelmissä ole aina kovin paljon yhtymäkohtia rodun kehityshistoriaan, eikä niissä ole aina edes kovin paljon järkeä.

Ongelma syntyy FCI:n periaatteesta, jonka mukaan kunkin rodun alkuperämaa sanelee rodun rotumääritelmän. Alkuperämaan määräämisessä taas ei tunnu olevan muilla mailla paljon sanomista, vaikka rodun kanta ja taso saattaisi olla muualla paljon rodun ns. kotimaata vahvempi.

Kun FCI:ssä on monenkirjava joukko kennelkulttuurissaan eri tasolla olevia jäsenmaita, myös niiden taito laatia muotivirtaukset kestäviä ja rodun historiaa kunnioittavia rotumääritelmiä vaihtelee, minkä lisäksi kennelpolitiikka tuntuu painavan va'assa liiankin paljon.

Hyvänä esimerkkinä kennelpolitiikan vaikutuksesta rotumääritelmiin on pomeranian-rodun rotumääritelmä, joka sisältyy FCI:ssä Saksan omaan saksanpystykorvarotumääritelmään. Pomeranian-rotuhan kehitettiin Englannissa alun perin Saksan alueelta tuoduista pystykorvista jo kuningatar Victorian aikoihin. Rotu tuli ensimmäisen kerran Saksaan vasta vuonna 1974.

Kun Saksalla on kuitenkin ollut vahva asema alun alkaen muutaman manner-Euroopan maan muodostamassa FCI:ssä, se päätti omia myös pomeranianin omaksi rodukseen. Niinpä me joudumme tänä päivänäkin noudattamaan saksalaisten saksanpystykorvarotumääritelmää, joka poikkeaa monilta osin englantilaisesta rotumääritelmästä. Ironista on, että rodun "alkuperämaahan" on tuotu viime vuosina koiria anglosaksista maista, jotta ne olisivat kilpailukykyisiä muualla pomeranianina tunnettujen kääpiökoirien kanssa.

Siinä missä ns. suuret kennelmaat (Iso-Britannia, USA, Australia) ovat kirjoittaneet rotumääritelmänsä vuosikymmenien tähtäyksellä tarkoituksenaan, että koirien jalostuksessa pyrittäisiin saavuttamaan rotumääritelmän kuvaama ihannekoira, monet FCI-maat tuntuvat muuttavan rotumääritelmiä nopeammassa tahdissa kuin suomalaiset vaihtavat autoa. Toisin sanoen rotumääritelmiä muokataan kulloinkin tuotettujen koirien mukaan eikä päin vastoin.

Esimerkkejä ei tarvitse hakea kaukaa varsinkin, kun parin viime vuoden aikana innostus uusien rotumääritelmien tuottamiseen tuntuu olleen ennennäkemätöntä. Jo parinkymmenen vuoden perspektiivistä katsottuna joutuu toteamaan, että joidenkin rotujen rotumääritelmiä on ehditty muuttaa jo 3-4 kertaa. Tässä muutamia esimerkkejä:

- Chihuhuan rotumääritelmästä on jo meneillään kolmas rotumääritelmä, kun meksikolaiset ovat käyttäneet oikeuttaan määrätä rodun rotumääritelmästä. Näistä ensimmäinen kuvasi sellaisia koiria, joita meilläkin ja rodun vahvassa maassa, Englannissa, oli tuotettu. Seuraavassa rotumääritelmässä huomattiinkin, että koirien pitäisi olla samantapaisia koikeleita kuin USA:ssa oli totuttu näkemään. Nyt rodulla on taas uusi, suomennostaan odottava rotumääritelmä.

- Pomeranianille Saksa hyväksyi vuonna 1974 rotumääritelmän, jossa ei tunnettu rodun kehittäneessä Englannissa pannassa ollutta black and tan-väriä, mutta seuravassa vuonna 1990 julkaistussa rotumääritelmässä se jo hyväksyttiinkin. Samalla rotumääritelmästä poistettiin vanha traditionalinen, mutta harvinainen sininen väri. Seuraava versio rotumääritelmästä julkaistiin vuonna 1998.

- Löwchenin rotumääritelmä on sekin kokenut kovia ranskalaisten käsissä. 1990-luvulla kiellettiin ruskeansävyiset koirat, mutta nyt viime vuonna julkistetussa uudessa rotumääritelmässä nämä sävyt ovatkin sallittuja. Uutuutena on nyt niin pitkä lista eliminoivia virheitä pienistä silmistä yhden etuhampaan puuttumiseen, että rotumääritelmää kirjaimellisesti noudattavat tuomarit huomaavatkin hyvin äkkiä, ettei heille jää yhtään palkittavaa koiraa - eikä kasvattajille jää näyttelyssä palkittuja jalostuskoiria maailmanlaajuisesti pienessä rodussa!

Kun vielä rungon mittasuhteet ovat muuttuneet niin, että niitä kuvataan samoin sanakääntein kuin kettuterrierin mittasuhteita, sopii kysyä, miten kasvattajat pysyvät perässä (vaikka nykyisin rotumääritelmät sentään toimitetaan kansallisille kennelliitoille muutamaa kuukautta ennen niiden voimaantuloa.) Ei kai kukaan tosissaan usko, että rodun koirat muutetaan noin vain yhdessä yössä!

Schipperken kohdalla on käyty kädenvääntöä, kun rodun alkuperämaa, Belgia, halusi koirien olevan hännänasennoltaan belgianpaimenkoiran kaltaisia, vaikka pohjoismaat kuinka yrittivät todistaa, että typistämättömät hännät niin ranskalaisista, englantilaisista kuin eteläafrikkalaisista ja australialaisistakin linjoista ovat selän päällä kannettuja pystykorvahäntiä. Nyt tähän on saatu pieni myönnytys, mutta ihanne on edelleenkin belgianpaimenkoiran häntä.

Bichon havanais on sekin oma lukunsa. Vuosia mustat ja mustalaikkuiset koirat olivat ehdottoman kiellettyjä. Silloisen FCI:n rotumääritelmätoimikunnan puheenjohtajan mukaan ne eivät olleet geneettisesti puhdasrotuisia havannalaisia. Mutta kuinka ollakaan, kun jokunen voimakastahtoinen saksalainen kasvattaja aloitti painostuksen, yhtäkkiä myös mustista havannalaisista tuli puhdasrotuisia ja näin hyväksyttäviä!

Kun vertaa Englannin, USA:n ja FCI:n rotumääritelmäkäytäntöä, joutuu vetämään sen johtopäätöksen, että siinä missä noissa kahdessa suuressa kennelmaassa rotumääritelmät tehdään harkiten ja pääpaino on ihannekoiran kuvauksessa, FCI:n piirissä rotumääritelmien laatiminen ja hyväksyminen on rodun ns. alkuperämaan kuristusotteessa ja kasvattajat ympäri maailmaa joskus pientenkin voimakkaiden klikkien armoilla.

Kun koiranjalostus on tänä päivänä hyvin kansainvälistä, kansalliset ja blokkirajat ovat kadonneet, ja niin pitäisi tapahtua myös rotumääritelmien erojen kohdalla. Muutamia yrityksiä tähän suuntaan on tehty, mutta tulosta ei ole syntynyt.

Toki FCI, Englannin kennelklubi ja AKC sopivat yhteisneuvottelussaan jo vuonna 1996, että rotumääritelmien eroista tehdään erillinen käsikirja, jonka FCI kääntää virallisille kielilleen (eli englanniksi, saksaksi, ranskaksi ja espanjaksi) jäsentensä käyttöön. Eipä ole näkynyt!

Eikä yleismaailmallisia rotumääritelmiä kannata odottaakaan niin kauan kuin FCI on niin heikko ja byrokraattinen kuin se on.

Kirsti Lummelampi