Suomen Kääpiökoirat ry - Arkisto - Puheen­johtajan palstat - 1997 - 1997-03Onko homma hanskassa?

Onko homma hanskassa?

Onko kennelharrastuksemme päättäjillä homma hanskassa, vai ovatko vuosituhannen lopun haasteet ryöpsähtäneet niin suuriksi, ettei nykyisillä eväillä ja menetelmillä enää pärjätä?

Epävarmalta näyttää, kun harrastuksen lisääntyvä kansainvälisyys sekä ns. uusien, meistä poikkeavan kennelkulttuurin omaavien maiden mukaantulo (juosten jo ennen kuin ne ovat oppineet kävelemään) ovat asettaneet päätöksenteon johdonmukaisuuden ja pitkäjännitteisyyden koetukselle.

Samalla ympäröivä yhteiskunta asettaa niin lainsäädännöllisiä kuin moraalisiakin raameja harrastuksellemme, ja näihin raameihin sopeutuminen ja oman vaikutusvallan lisääminen niin kansallisessa kuin ylikansallisessa päätöksenteossakaan ei onnistu ilman selkeää toiminta-ajatusta, oikeaa toiminta- ja vaikuttamisympäristöä, ja tavoitteellista päätöksentekoa.

Kysymys on pitkälti myös siitä, kenen tehtäväksi kennelharrastuksemme esityslistan laatiminen jätetään: kotona kettutyttöjen ja kansainvälisellä tasolla heterogeenisen, huonosti meidän koirakulttuuriimme ja sen perinteeseen sopivan kansainvälisen liiton eli FCI:n, ylikansallisten elinten kuten Euroopan Neuvoston tai Euroopan unionin, vai meidän koiranjalostusta harrastavien?

Tänä päivänä tuota agendaa ei voida kirjoittaa yhden ryhmän ehdoilla ja sen tavoitteiden mukaan, mutta voimme toki vaikuttaa tuon esityslistan sisältöön - mikäli päätöksentekijämme ymmärtävät, miten nyky-yhteiskunnassa vaikutetaan niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Ja kun kommunikaatio ja vaikuttamisen eri muodot hallitaan, silloin tulipalot voi ehkäistä ennakolta, eikä joka pikku roihua varten tarvitse lähettää palokuntaa paikalle - tai alistua todeten, että pitää antaa palaa, kun ei pystytä kuitenkaan sammuttamaan!

Ja miksikä emme voisi vaikuttaa, kun meillä on suuri valtakunnallinen kattojärjestö, jolla yli 20 miljoonan markan vuosibudjetti ja suuri palkattu henkilökunta? Tai kun päätöksentekijät kennelliiton valtuustossa siunaavat vuosi toisensa jälkeen yleviä toimintasuunnitelmia ja talousarvioita, joissa puhutaan kauniisti "koiraharrastuksen profiilin" kohottamisesta ja harrastuksemme edellytyksien parantamisesta?

Olisiko niin, että nuo ylevät tavoitteet ovat jääneet tyhjiksi korulauseiksi kuten tyypillisen juristin määritelmä: puhuu paljon, mutta ei sano mitään? Ja kun toiminnan päämääriä ja tavoitteita ei ole selkeästi kiteytetty, seurauksena on poukkoilevaa päätöksentekoa, jolla pyritään tukkimaan padon pikkureiät, mutta unohdetaan, että ennen pitkää pato murtuu, ellei sitä hyvän sään aikana ole vahvistettu.

Samanlainen vaikutus on hallitustason päätöksillä, joita tehdään "pakon edessä" ajattelematta lainkaan niiden kerrannaisvaikutuksia. Ja joiden toteuttamisessa sorrutaan pykälänikkarointiin ja juridiikkaan, kun pitäisi myös muistaa liiton säännöissä määritelty liiton tarkoitus, jota on vielä vahvistettu koiranomistajan perusohjeella (kasvattajan sitoumushan kuopattiin lyhytnäköisesti muutamia vuosia sitten, ja kauniista puheista huolimatta uutta ei ole saatu aikaan.)

Ihmekö sitten, jos "pykäliä" ei löydy kun pitäisi varjella koiraharrastuksen ja koiranjalostuksen piirissä toimien mainetta karsimalla ryysyrannat ja muut tuotantolaitokset pois järjestäytyneen kennelharrastuksen piiristä. Maallikothan kuvittelevat, että vapaassa maassa saa kuka tahansa kasvattaa ja myydä koiria vapaasti maan lakeja noudattaen, mutta sitä harvat ymmärtävät, miksi näillä koko koiraharrastajakaartin mainetta vahingoittavilla luomuviljelijöillä täytyy olla Kennelliiton jäsenyyden suoma hyväksyttävyyden leima. Toki Kennelliiton jäseniltä voidaan odottaa koiranomistajan perusohjeen mukaisten eettisten normien noudattamista - aivan samalla tavalla kuin SKL-FKK:n hallituksella tulee olla siviilirohkeutta esittää myös eettisiä kannanottoja.

Mitä sitten käytännössä tapahtuu? Siinä missä mm. julkinen sana on huolestunut arveluttavasta kasvatustoiminnasta ja koirankaupasta, meillä ei löydy aseita näihin tapauksiin puuttumiseen. Ja jos jonkun kasvattajan toimintaan puututaan, säännöt sallivat hänen siirtää koiransa jonkun toisen nimiin, ja liittomme siunaama kasvatustoiminta jatkuu. Ja siinä missä olisi kuvitellut, että kennelvalvojia koulutetaan lisää ja heitä patistetaan kentälle, heistä onkin tehty "kennelneuvojia", jotka viineripussi kainalossa menevät kahville näihin tuotantolaitoksiin kysymään, voivatko olla avuksi.

Viime vuonna voimaan tulleen uuden eläinsuojelulain hännäntypistämispykälän valvominen on sekin saanut surkuhupaisia piirteitä, eikä siinäkään taida olla homma hanskassa. Liitosta on tullut ohjeita ja määräyksiä jos jonkinlaisia, ja nyt viimeisenä on esitetty kieltoa kaikkien lakien ja asetusten voimaantulon jälkeen typistettyjen koirien osallistumiseen näyttelyihin ja kokeisiin, ellei niillä ole SKL-FKK:n hallituksen myöntämää poikkeuslupaa.

Ongelmana näyttää olevan se, että joidenkin koirien häntiä ja korvia on typistetty Virossa ja Venäjällä (missä se on laillista) ja nyt kaikki kasvattajat leimataan lainkiertäjiksi sen sijaan, että käytäisiin niiden kimppuun, jotka kiertävät lakia kierrättämällä koirien sijasta papereita Viron ja Venäjän kautta. Ja nyt kerrotaan naivisti, että ministeriö uhkaa asetuksella, joka kieltää typistettyhäntäisten ja - korvaisten koirien näyttelyihin ja kokeisiin osallistumisen huolestuttuaan Keltaisen pörssin ja teksti-TV:n ilmoituksista - aivan kuin ministeriöissämme tehtäisiin asetuksia näillä perusteilla! Ja alustavien tietojen mukaan poikkeuslupamenettely koskee vain suomalaisia - muiden maiden ökyrikkaat voivat tulla näyttelyihin typistettyine koirineen ilman lupia.

Voinee kysyä, onko Kennelliiton tehtävänä olla paavillisempi kuin paavi itse. Yhtä hyvin tietysti voi kysyä jälkiviisaasti, oliko viisasta antaa Virolle niin paljon "veljesapua" kuin sille aikanaan annettiin. Tai paapoa näille uusille kennelmaille kansainvälistä hyväksymistä ennen kuin olivat oppineet kävelemään.

Ettei nyt sitten uusilla päätöksillä jouduta taas tilanteeseen, jossa harkitsemattomilla, hätäisillä päätöksillä sytytetään uusia tulipaloja, vaikka vanhatkin vielä kytevät.

Kirsti Lummelampi