Suomen Kääpiökoirat ry - Arkisto - Puheen­johtajan palstat - 2008 - 2008-03Sijoitussopimukset: autuus vai painajainen?

Sijoitussopimukset: autuus vai painajainen?

Koirankasvatus on nyky-Suomessa valtaosaltaan pienimuotoista kotikasvatusta. Vaikka kääpiökoirabuumin aikana joidenkin kasvattajien nurkkiin on kertynyt jopa kymmeniä koiria ja vaikka monet harjoittavat kasvatustoimintaa jonkin yritysmuodon kautta, yli 10 pentuetta vuodessa kasvattavia on vain kourallinen.

Pienimuotoisen kasvatuksen ongelma jalostuksen näkökulmasta on, että harva kasvattaja pystyy pitämään riittävän monta koiraa voidakseen edes harkita jonkinlaisen pitkäntähtäyksen jalostusohjelman noudattamista.

Eräs ratkaisu on sijoituskoiratoiminta, eli kasvattaja, joka ei pysty pitämään riittävän monta pentua kotonaan (kun ne vanhuksetkin lisäävät koirakiintiötä), voi sijoittaa lupaavan nuoren koiran tai ulkomailta hankkimansa jalostusuroksen jonkun toisen hoidettavaksi pentuetta tai kahta vastaan.

Sijoituskoiratoiminta on kuitenkin kaksiteräinen miekka niin kasvattajan eli sijoittajan ja koiran tulevan omistajan eli vastaanottajan kannalta. Parhaimmillaan sijoituskoira voi olla ihanteellinen vaihtoehto molempien osapuoltan kannalta; pahimmillaan se on painajainen, jota selvitellään kuluttajariitalautakunnassa tai tuomioistuimessa.

Vastaanottajalle sijoituskoiran saaminen voi olla erinomainen mahdollisuus saada myöhempää omaa näyttely- ja jalostuskäyttöään varten korkeatasoinen koira, jollaista kasvattaja ei välttämättä olisi valmis myymään. Kasvattajalle sijoituskoiran sijoittaminen tarjoaa mahdollisuuden käyttää jalostukseen niitäkin koiria, joita hän ei pysty pitämään kotona, ellei hän halua koiramäärän räjähtävän käsiin.

Valitettavasti yhä useammin sijoitussopimuksista kasvaa varsinainen painajainen, kun kasvattaja saattaa todeta, ettei sijoituskoti vastaakaan odotuksia, tai vastaanottaja huomaakin, että häntä on käytetty härskisti hyväksi ja hän on tullut panneeksi nimensä paperiin, jonka ehtoihin hänen ei olisi ikinä pitänyt suostua.

Saan säännöllisin väliajoin yhteydenottoja sijoituskoirien vastaanottajilta, jotka kyselevät ihmeissään, mitä he voivat tehdä näissä ongelmatapauksissa. Seuraavassa pari esimerkkiä meidän omien rotujemme piiristä:

Kasvattaja sijoittaa narttupennun, jolle tulee pahanlaatuinen, leikkausta vaativa polvivika. Sopimuksen perusteella kasvattajan tulisi huolehtia koiran leikkauksen kustannuksista, koska kysymyksessä on kääpiökoirarodulla yleinen, perinnölliseksi katsottava vika.  Kasvattaja päättääkin, että koiran polvissa ei ole ollut mitään vikaa, vaan perheen isompi koira on leikkiessään pienemmän kanssa vahingoittanut tämän polvia. Eläinlääkäri on eri mieltä ja suosittelee välitöntä leikkausta. Kasvattaja ilmoittaa kylmästi, ettei hänellä ole tarkoitusta maksaa kallista leikkausta ja jollei vastaanottaja suostu huolehtimaan leikkauksen kustannuksista, koira lopetetaan. Kova paikka perheelle, joka on jo ehtinyt kiintyä koiraan.

Toisessa tapauksessa turkkikoirarodun kasvattaja oli sijoittanut uroskoiran iäkkäälle pariskunnalle.  Sopimuksessa ei ollut minkäänlaista mainintaa siitä, miten monta astutusta urokselta vaaditaan ennen kuin sopimus tulee täytetyksi. Sen sijaan siinä kyllä määrättiin, että vastaanottajapariskunnan piti pitää koiran turkki näyttelykunnossa, jotta kasvattaja voi viedä halutessaan koiraa näyttelyyn. Mitään lisäehtoja siitä, kuka korvaa turkinhoitoainekulut, ei ollut.

Edellisessä tapauksessa tulee mieleen, harjoittaako kasvattaja kasvatustoimintaansa niin pienellä pääomalla, että hänellä ei ole varaa huolehtia jo eläinsuojelulain vaatimasta eläimen tarpeellisesta hoidosta (leikkauksesta) ja luopua sijoituspentueen teettämisestä.  Jälkimmäisessä tapauksessa taas miettii, miten kohtuullista on sijoittaa narttu iäkkäälle pariskunnalle ja edellyttää vaativaa ja säännöllistä turkinhoitoa edellyttävän koiran turkin pitämistä näyttelykunnossa.

Kennelliitolla on uudet sijoitussopimuslomakkeet. Niiden ehdot kannattaa lukea tarkkaan ja ennen sijoitussopimusten allekirjoittamista molempien osapuolten kannattaa nukkua yön yli ja miettiä tarkkaan, mitä ja miten lisäehtoihin kirjataan, ettei tule yllätyksiä.

***

Suomi on yhdistysten luvattu maa, mutta yhdistystoimintaan kuuluvan demokraattisen päätöksenteon kunnioittamisen osalta näytämme olevan varsinainen kehitysmaa ainakin koirayhdistyksissä.

Koiraharrastajat eivät näytä sopivan leikkimään samalla hiekkalaatikolla. Mikäli yhdistyskokouksissa tehdyt henkilövalinnat eivät miellytä, ratkaisuna ei ole, että mentäisiin seuraavaan kokoukseen äänestämään mieleiset edustajat, vaan meillä perustetaan uusi yhdistys!

SKKY:n roduissa näitä yhdistyksiä on ollut parhaimmillaan kolmekin rotua kohti.  Uusin yrittäjä on hienosti englanninkielisellä nimellä toimiva Yorkshireterrier Club of Finland, joka ilmoittaa olevansa kerho eikä yhdistys, koska se ei ole rekisteröitynyt.  Yhdistystasoista toimintaa pentuvälityksineen harjoittava ”kerho”  kerää jäsenmaksuja ”harrastajajäseniltä”, mutta kaikki päätösvalta onkin sääntöjen mukaan perustajajäsenten muodostamalla johtokunnalla, jolla ei ole puheenjohtajaa.

SKKY:n kanta tällaisiin yhdistyksiin tai kerhoihin on selkeä: se edellyttää, että yhdistyksen tai kerhon säännöt noudattavat yhdistyslakia, eikä yhdistys kilpaile rodun virallisen valtakunnallisen yhdistyksen kanssa.  Yorkshirenterrierin ainoa virallinen yhdistys on Yorkshirenterrieri ry, joka on sekä Kennelliiton että SKKY:n jäsenyhdistys.

Siksi asianomaisilta kerhon vetäjiltä täytyy voida edellyttää, että he eivät harhauta tavallisia koiranomistajia maksamaan jäsenmaksuja rekisteröimättömään yhdistykseen ja he toimivat vastuullisesti hyvän kenneltavan mukaisesti oman rotunsa puolesta.

Kirsti Lummelampi