Rotumääritelmä
Schipperke, eli laivakoira, on vanha belgialainen rotta- ja paimenkoira. Flaaminkielisen nimen on väitetty tarkoittavan sekä ”pientä paimenta” että ”pikku kipparia”. Schipperken alkuperäinen käyttötarkoitus oli tappaa rottia laivoilla, mutta sittemmin rotu on osoittautunut myös loistavaksi paimeneksi ja myös erinomaiseksi hälyttäväksi vahdiksi.
Schipperke on kooltaan pieni, ihanteen mukaan 4-7 -kiloinen. Säkäkorkeus vaihtelee suurestikin 30 cm:n molemmin puolin. Ainoa sallittu väri Suomessa on kokomusta, vaikka muun värisiäkin esiintyy. Joissakin maissa on sallittu myös kermanvaalea muunnos. Schipperkejä syntyy sekä hännällisenä että hännättömänä ja hännän pituus voi olla kaikkea tältä väliltä.
Schipperke on rungoltaan tasapainoinen, lyhyt mutta melko leveä ja vankka, raajat kuitenkin kevytluustoiset. Karvapeite on tiheä ja suora muodostaen kaulurin, harjan, röyhelön ja housut, jotka antavat schipperkelle sen ainutlaatuiset ääriviivat.
Schipperken turkki on hyvin helppohoitoinen. Karkea, lyhyt ja kiiltävä turkki on vettä- ja likaahylkivä. Karva vaihtuu kerran tai kaksi vuodessa, jolloin koiraa kannattaa harjata irtokarvojen välttämiseksi. Schipperke pestään vain tarvittaessa.
Schipperke on pienestä koosta huolimatta hyvin monipuolinen harrastuskoira, joka oppii käytännössä mitä vain. Nämä älykkäät, vilkkaat ja eloisat koirat ovat osoittautuneet mm. hyviksi agility-, toko- ja jälkikoiriksi.
Schipperke kiintyy vahvasti perheeseensä, eikä yleensä lämpene kovin äkkiä vieraille. Schipperken ei kuulu olla arka eikä aggressiivinen.
Schipperke on ihailtavan terve ja pitkäikäinen rotu. Schipperke ei toistaiseksi kuulu PEVISA:an (Perinnöllisten vikojen ja sairauksien vastustamisohjelma), mutta Suomen Schipperkekerho ry. kannustaa tutkituttamaan kaikki koirat.
Schipperke sopii tavoitteelliselle harrastajalle ja/tai paljon ulkoilmassa viihtyvälle. Schipperken kanssa ei ole pakko harrastaa mitään, kunhan se saa riittävästi virikkeitä muualta. Sohvaperunaksi siitä ei ole.
Lisätietoja Suomen Schipperkekerhon kotisivuilta www.schipperkeclub.fi