Rotumääritelmä

Löwchen eli pieni leijonakoira on rotuna useita satoja vuosia vanha. Alun perin se on Etelä-Ranskasta, ja se onkin sukua muille bichon-rotuisille koirille, kuten maltankoiralle, bichon friselle ja bologneselle. Hoveissa tunnettu löwchen oli kuolla sukupuuttoon toisen maailmansodan aikana ja edelleenkin se on varsin harvinainen.

Löwchen on pienestä koostaan huolimatta varsin vahvarakenteinen. Säkäkorkeus vaihtelee 20 cm:stä 35 cm:iin. Luonteeltaan löwchen on eloisa, valpas ja ystävällinen. Koiran turkki on varsin pitkä, silkkinen ja aaltoileva. Turkki leikataan leijonakampaukseksi, joka on antanut rodulle nimenkin. Tämä vaatii varsin paljon taitoa, ja myös päivittäinen turkinhoito edellyttää omistajalta huolellisuutta. Kaikki turkin värit lukuunottamatta maksanväriä ja sen johdannaisia ovat sallittuja.

Ensimmäiset löwchenit tulivat Suomeen vasta vuonna 1974. Sen jälkeen rotu on yleistynyt, mutta edelleenkin rekisteröintien määrä on melko vähäinen. Vuosittain on rekisteröity muutamia kymmeniä yksilöitä.

Rodun harrastajat ovat liittyneet yhteen Suomen Kääpiökoirayhdistyksen jäsenyhdistyksenä toimivaan rotuyhdistykseen, Suomen Löwchen ry:een.

Lisätietoja rotuyhdistyksen kotisivuilta

Kuvassa vuoden 1999 voitokkain löwchen,
KANS & FIN & S &N  & DK Ch. V-98-99, SW-99 PMV-99
Soleydan Tuff Guy 
i.KANS & FIN&S&N Ch. Chic Choix Klaxon du Nord, 
e. FIN Ch. Neerland’s Auriske Pompadour, 
kasv. Kirsi Kemppainen, om. Ilpo Ojala, Helsinki